JESUS, DAS BROT DES LEBENS UND DER WEIN DER FREUDE FÜR DICH

Hampuri on viilentynyt huomattavasti sitten viime kirjoituksen. Sade ja ukkonen puhdistavat kummasti. Viikko on ollut vähän takkuinen - olen ollut tosi väsynyt, ikäväkin on vieraillut ja töissä on ollut ihmeellisiä setvimisiä. Vapaaviikonloppu tuli tarpeeseen. Eilen etsin kristillisen kirjakaupan ja tapasin taatusti maailman mukavimman kirjakauppiaan! Nyt olen onnellinen saksankielisen Raamatun omistaja. Paluumatkalla yritin väistellä Reeperbahnin äänekkäitä iskelmäfestivaali-ihmisjoukkoja (mistä tulikin mieleeni tangomarkkinat: minähän sanoin jo toukokuussa, että Amadeus voittaa! kannattaisi varmaan alkaa lotota...) ja eksyin oikein kivaan kirppari/vintageliikkeeseen. Yritin vielä ehtiä parille torikirpparille, mutta olin hiukan liian hidas liikkeissäni.Tänään sain eilisen kirpparihäviöt korjattua, kun kävin messun jälkeen yhdellä suurella torikirpparilla. Mukaan ei tarttunut mitään, mutta kivaa oli jo pelkästään tunnelman takia.

Päätin taas hieman laajentaa horisonttiani ja jatkaa ekumenian linjaa, joten tänä aamuna menin anglikaanikirkkoon messuun. Se toimitettiin luonnollisesti englanniksi. Olin taas vaihteeksi hieman pihalla messukaavan suhteen, mutta pysyin silti aika hyvin mukana. Saarnaakin oli ilo ymmärtää. Pappi oli jotenkin ilahduttavan särmikäs - ei säästellyt sanojaan itseään tai seurakuntalaisiaan "toruessa" tai kehuessa. Saarnankin aloitti sanomalla, että: "Viittaan vain muutamalla sanalla kuulemiimme raamatunkohtiin, koska itseasiassa haluan puhua jostain aivan muusta." Rehtiä! Oli timanttista, kun hän kertoi haluavansa puhua siitä, mitkä ovat kirkon/seurakunnan tuntomerkit =mistä se tunnistetaan tai mistä se pitäisi tunnistaa -> sain lisää aineksia kirkonolemuspohdintoihini. Ihanaa oli se, että kun seurakuntalaiset toivottivat toisilleen Jumalan rauhaa, toivotettiin sitä oikeasti kaikille kirkossaoleville eikä vain kahdelle lähimpänä istuvalle. Evankeliumi luettiin keskikäytävällä: pappi luki, toinen avustaja piti Raamattua ja toinen ristiä näiden molempien pään päällä. Messun päätteeksi pappi ei kertonut seurakunnan tulevista tapahtumista vaan muisti lahjalla 80 vuotta täyttänyttä seurakuntalaista, minkä jälkeen lauloimme yhdessä onnittelulaulun! Loppuristikulkueen jälkeen seurakuntalaiset eivät rynnänneet ulos kirkosta vaan suurin osa jäi penkkiin rukoilemaan ja siirtyi sen jälkeen kahville kirkon takaosaan. Hakiessani esitteitä seurakunnan toiminnasta lähestyi suloinen pastorin vaimo minua. Juttelimme hetkisen, minkä jälkeen hän halusi esitellä minut miehelleen. Kävi ilmi, että he olivat mm. käyneet Suomessa 20 vuotta sitten. Molemmat toivottivat minut sydämellisesti tervetulleeksi kirkkoon jatkossakin ja osoittivat kauniisti huolenpitoa. Melkein olisin voinut liikuttua kyyneliin moisesta vieraanvaraisuudesta - niin harvakseltaan sitä on täällä tuossa määrin saanut kokea! Luulen, että tulen käymään anglikaanikirkossa useasti jatkossakin. Saarnasta jäi seurakunnan tuntomerkkien pohtimisen lisäksi kolme kysymystä mieleen kytemään: 1) kuka sinä olet? 2) millainen on se Jumala, jota palvot? 3) mikä on Jumalan tahto sinun elämässäsi? Olen muutenkin tällä viikolla pyöritellyt mielessäni yhden suomalaisen kristillisen viikkolehden pääkirjoituksessa ollutta lausetta: "Kesäloma on hyvä aika pysähtyä Jumalan edessä kyselemään: Herra, mihin ja missä sinä haluaisit minun käyttävän elämäni?"

Illaksi kiiruhdin sitten vanhaan tuttuun St.Petri-kirkkoon karismaattiseen messuun. Vähän vierastan tuota "karismaattinen messu" -nimikettä: tulee sellainen kuva, että jokin messu olisi karismaattisempi kuin toinen. No, jokatapauksessa ohjelmassa oli paljon ylistyslauluja ja rukousta. Saarnan luulen olleen todella hyvä, tai ainakin ne kohdat, jotka minä ymmärsin, olivat todella puhuttelevia ajatuksia päivän evankeliumista. Rukoukset olisivat voineet olla omasta suustani (sikäli mikäli osaisin muotoilla ne saksaksi) ja laulujensanoihinkin saatoin yhtyä nyt täydellisesti, kun ne ymmärsin. Ehtoollista varten kokoonnuimme kaikki (ehkä n. 70 ihmistä) alttarille rinkiin. Ehtoollisleivät- ja viini laitettiin keskeltä kiertämään niin, että jokainen jakoi itsestään seuraavalle ihmiselle ehtoollista! Samalla laulettiin minullekin tuttuja Taizé-lauluja. Kun tajusin, mitä tapahtuu, alkoi vähän jännittää. Jouduin kuuntelemaan tosi tarkasti minulle ehtoollista jakanutta, jotta osasin sanoa saman oikein seuraavalle (vinkki: katso otsikko!) Siitäkin huolimatta tuli sellainen "pala taivasta"-olo siinä tuntemattomien ihmisten keskellä. Siunattu yhteys, josta riittää ammennettavaa alkavalle viikolle.

Rukousruletti arpoi tällaisen rukouksen tänään:

"Sinun tahtosi olkoon minun tahtoni, ja minun tahtoni noudattakoon sinun tahtoasi entistä paremmin. Kaikkein eniten pyydän, että saisin levätä sinussa ja rauhoittaa sydämeni. Sinä olet todellinen sydämen rauha ja ainoa lepo."
Mikael Agricola

(käy itse kokeilemassa: http://www.evl.fi/kappeli/ruletti.html)