AND ALL THAT JAZZ

Olen hieman lipsunut "vähintään kerran viikossa" -kirjoitustahdissani...Suotakoon se näin paastonaikana anteeksi. Viime viikko oli jotenkin tosi kiireinen, vaikka en nyt osaakaan sanoa, mikä siitä mukamas teki niin erikoisen täydentuntuisen. Jokatapauksessa, kiireisen viikkotahdin tunnistaa siitä, että asuntoni alkaa näyttää LÄÄVÄLTÄ. Viime päivinä en enää itsekään melkein kehdannut tulla kotiin, kun tiesin, millainen sekasorto on vastassa. Asiat muuttuvat, kun on pakko: tämäniltaisen siivousspurtin ansiosta isosiskon kelpaa tulla tänne viettämään hiihtolomaansa huomenna!

Kevät väläyttelee varovasti tuloaan, jesh, tämä jääkenttäkaupunki on alkanut sulaa! Mieli on taas toivoa täynnä. Täällä ei vain yksinkertaisesti osaa nauttia pitkästä talvesta, varsinkin kun saksalainen talvikunnossapito on olematonta ("mitä se on?") Kiitos äidin lähettämien isojen villasukkien, kiersin lauantaina Alster-järven (8 km) tasapainoni säilyttäen. Villasukat kenkien päälle - täydellisen tehokasta liukkaustorjuntaa! Lauantaihin mahtui myös toinen täydellisyyden hetki: Roger Ciceron konsertti! Hamburger Abendblatt nimesi Ciceron "modernin swing-musiikin kuninkaaksi", voi kyllä. Color Line Arena antoi mahtipuitteet melkein kolmen tunnin konsertille ja Cicero big bandinsa kanssa oli valloittava! Mahtavaa, upeeta, mahtavaa.

Eilen, sunnuntaina, vietimme uuden johtajamme työhönsiunaamisjuhlaa. Vieraita oli noin 140 ja tunnelma lämmin. Sain toimia messussa yhtenä ehtoollisavustajista ja näemmä aina vain liikutun kyseisen tehtävän edessä. On se vain niin hienoa olla yhtenä kerjäläisenä jakamassa "elämän leipää ja vettä", toisille kerjäläisille ja vakuuttaa, että "sinun puolestasi annettu ja vuodatettu", juuri sinun! Tulee sellainen olo, että tässä ollaan nyt asian ytimessä, tämä on sitä olennaista! Hassua ja loistavaa, miten täällä "Kristuksen kirkon palvelijana aina ja kaikkialla" (diakonina) saan tosiaan toteuttaa palvelua: ensin ehtoollispöydässä albassa ja puoli tuntia myöhemmin essu päällä tiskikoneen ääressä. Oikea meininki!

Oikea meininki ei kuitenkaan ollut tämänpäiväisen raamattupiirini valmistelun kanssa, viime tippaan jäi. Koin surkeutta mennä niin valmistautumattomana piiriläisten eteen. Kaikki meni kuitenkin hyvin, meillä oli antoisat keskustelut ja piiriläiset vakuuttivat kiitollisuuttaan. Itselleni jäi silti ihan vain periaatteesta tosi nihkeä jälkimaku: vaikka lopputulos olisikin huonosta valmistautumista huolimatta hyvä, ei asialla voi mitenkään kerskailla. Työnsä viimetippaan jättäminen ja laiminlyöminen ei osoita mitään muuta kuin asian arvostamattomuutta, ylpeyttä, välinpitämättömyyttä ja huonoa organisointikykyä. Siinä ei ole mielestäni kertakaikkiaan mitään ihailun arvoista, että en saa hoidettua työasioitani varsinaisella työajalla vaan hoidan ne "sitten, kun ehdin", vaikka edeltävänä yönä. Sairasta se on.

Tämänpäivän ilonaihe oli kuitenkin sama kuin eilen, ANTEEKSIANTO. Olisi ollut helppoa jättää aamupäiväinen "selkkaus" työkaverin kanssa "ilmaan", selvittämättä, päivittelyn aiheeksi, mutta en pystynyt. Raamattupiirin jälkeen menin pyytämään anteeksi. Lopulta siinä pyydettiin ja annettiin anteeksi puolin ja toisin. Mikä vapaus anteeksisaamisessa- ja antamisessa onkaan! Oivasti todettu tämä: "Kun me annamme anteeksi, me valitsemme toisten ihmisten hyvyyden heidän pahuutensa sijasta. Toiseksi, me koemme Jumalan hyvyyden virtaavan meidän lävitsemme." (Olli Valtonen)

Oi, kunpa paastoni olisikin tätä:

"Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi."
(Jes. 58:6-7)

YOU MAKE ME WANNA SHOUT

Tässä on Tseki. Nuori aikuinen (n. 30-v.) ja kirkkomme suosituin työntekijä. Aina paikalla ja ihmisten seurassa. Söpö ja lapsirakas otus, jonka sanavarastoon kuuluu mm. ”Huomenta”, ”Terve”, ”Mitä kuuluu?”, ”Raps, raps” (=rapsuta minua, tyhmä ihminen), ”Tule tänne”, ”Katos tätä”, ”Hyvää yötä!”. Kirkolla kävijät rakastavat tuota hassua vihreää lintua ja osa ihmisistä tuleekin kirkolle vain ”papukaijaa katsomaan”. Minunkin vieraani ovat olleet aivan hullaantuneita Tsekistä. MUTTA, kaikki eivät olekaan kokeneet Tsekin pimeää puolta: sen HUUTAMISTA! Kun Tseki huutaa (vähintään aamuisin ja iltaisin), ei kenelläkään ole kivaa - vähiten aamupalaa Tsekin lähellä kirkon aulassa nauttivilla (tai vielä nukkumassa olevilla) majoittujilla tai missä tahansa kirkon tilaisuudessa (konsertti, messu tms.) olevilla, jotka haluaisivat kuullakin jotain varsinaisesta ohjelmasta…

Tseki on kuin pikkulapsi, joka huutaa niin kauan, että joku tulee viereen, rapsuttaa tai antaa ruokaa. Aina tämäkään ei kuitenkaan tepsi. Silloin ei auta muuta kuin kestää sen raivostuttavaa huutamista. Se on ”kivaa” erityisesti silloin, jos on esimerkiksi jonkun kirkolla koskaan käymättömän ihmisen kanssa puhelimessa. En ihmettele, jos toisessa päässä oleva ihminen luulisi, että kirkollamme on vähintäänkin teurastus menossa! Ei liene siis vaikea arvata, että tätä ”suloista söpöläistä” minun ei ainakaan tule yhtään ikävä!! Haa, olin eräänä aamuna ilkeä ja kuvasin teille todistusaineistoa tästä kultakurkusta (ja huom! video kestää vain 18 sekuntia, varsinainen huutaminen LIIIIIIIIIAN kauan):

ps. Hyvää ystävänpäivää, älkää huutako toisillenne! :)

"KATSO: MINÄ LUON UUTTA"

Saksassa on viimeksi ollut yhtä talvinen talvi noin 30 vuotta sitten. Normaalisti täällä on ollut lunta maassa noin 1-2 päivänä vuodessa, nyt maa on ollut (enemmän tai vähemmän) valkoinen jo joulukuusta lähtien. Eihän tämä nyt ole mitään verrattuna Suomen talveen tällä hetkellä, mutta toiveeni kevään alkamisesta jo tässä kuussa lienevät kuitenkin liian korkealentoisia...

Viime aikoina olen miettinyt paluutani Suomeen enemmän kuin koskaan täälläoloaikanani. Jäljellä olevat kuukaudet ovat enää yhden käden sormilla laskettavissa. Pelottavaa. Haluan palata, mutta olen alkanut yhä syvemmin tajuta, että ihmiset/asiat/tilanteet/suhteet eivät ole niinkuin lähtiessäni, saati ettenkö itse olisi muuttunut. Ei olekaan niin, että olen viettänyt vuoden ulkomailla, palaan takaisin ja kaikki jatkuu niinkuin ennenkin. Things will never be the same again. Pyydän jo tässä vaiheessa, vaikka se kuulostaakin hullulta, mutta tuntuu minulle kovin tärkeältä juuri nyt: kun palaan, älkää odottako minulta mitään, älkää asettako vaatimuksia tai ehtoja sille, millainen minun pitäisi olla, olkaa armollisia, antakaa aikaa. Minä yritän tehdä samoin teitä ja itseäni kohtaan.

"Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö!
Katso: minä luon uutta."
Jes. 43:18-19