Aiemmin päivällä kävin kiertämässä AussenAlster –järven, n.
torstai 30. heinäkuuta 2009
IANKAIKKISESTA IANKAIKKISEEN
Mikä on elämäsi "pääotsikko" tällä hetkellä? Työ/ura, parisuhde, vapaa-aika, opiskelu, ystävät, perhe, seurakunta vai jokin aivan muu? Sitä mietin keskiviikkoiltana "vapaaevankelisen" seurakunnan nuorten aikuisten illassa. Riemu oli ylimmillään, kun tajusin, että hei, minähän ymmärrän opetusta! Mitä, jos se olisikin IANKAIKKISUUS? Elämäsi pääotsikko siis - ja kaikki muut olisivat alaotsikkoita, joiden järjestys voi vaihdella. Opetusta pitänyt pastori kehoitti kirjoittamaan sanan ”iankaikkisuus” paperille ja laittamaan sen esille: pöydälle, vaatekaappiin, autoon tai vaikka taskuun, niin että se olisi lähellä ja näkyville, jotta emme unohtaisi, mikä on lopulta tärkeää, mihin kuulumme, missä on kotimme, minne olemme matkalla. Opetus sai minussa vähän jälkijunassa ajatuksia liikkeelle ja niinpä kirjoitin niitä kynä sauhuten tänään ylös, iltahämärässä ja ukkosenjyrinässä viereisessä puistossa istuen.
Aiemmin päivällä kävin kiertämässä AussenAlster –järven, n.7 km . Järvi on purjehtijoiden, soutelijoiden ja polkuveneilijöiden lempipaikka ja lisäksi sen kiertäminen niin lenkkeillen kuin pyöräillenkin on suosittua. Tulipahan taas löydettyä yksi uusi pala kaunista Hampuria.
Aiemmin päivällä kävin kiertämässä AussenAlster –järven, n.
tiistai 28. heinäkuuta 2009
LIKE A ROALLER COASTER
Vapaapäivät ilman suunnitelmia ovat aikas kivoja. Voi esimerkiksi huokailla 50-luvun ballroom-mekkojen äärellä löytämässään vintage-liikkeessä, nauttia hitaasti Kinder-banaani-lettua tivolissa ja lekotella puistossa kirja nokan edessä+seurata ohitsekulkevia ihmisiä.
Tivolikäynnistä ajattelin muutaman otoksen jakaa teillekin. Kyseessä on siis Hamburger Dom, Pohjois-Saksan suurin tivoli, joka on auki kolme kertaa vuodessa (keväällä, loppukesällä ja loppusyksyllä). Kesäkausi alkoi viime perjantaina ja jo sinä iltana kävimme kiertelemässä paikan läpi. Tänään kävelin taas Domin ohi ja päätin mennä palloilemaan sinne ihan päivänvalossa.
Ensin kuitenkin yksi kuva jo perjantaiyöltä. Hurjan korkealla kieppuva karuselli (paree olla kengännauhat hyvin sidottuina!)
Ei sen enempää laitteita, vaikka nekin ovat todella näkemisen ja varmasti kokemisenkin arvoisia. Enemmän minua kuitenkin pysäyttivät ja huvittivat erilaiset ruokakojut. Ylläolevan kuvan kaltaisia koristeltujen piparkakkujen paratiiseja oli tivolissa varmasti lähemmäs parikymmentä.
Mister Mais! :D Näitäkin bongasin pari eri kojua.
It's gurken time. Kyllä: ne ovat suolakurkkuja! Löytyy myös mm. valkosipulilla tai pippurilla maustettuina. Nam (yäk).
Hampuria maailmanpyörästä kuvattuna.
Keskellä tivolia oli jotain todella odottamatonta! 70-luvun maailma: erilaisia myyntikojuja, pieni hiekka-alue lepotuoleineen ja palmuineen sekä keskellä peilipallobaari ja dj, joka soitti 70-luvun hittejä. Yhdessä kojussa olisi mm. päässyt otattamaan itsestään "70-lukulaisen kuvan" (stailaus kuului siis hintaan)!
Flower power!
ps. "Päblö Picässö": jos luet tätä, niin ajoita mahdollinen tulosi/mahdollinen tulonne ensi keväänä 19.3.-18.4. väliselle ajalle, niin päästään käymään myös Domissa. Olet aina oikeaa tivoliseuraa! :)
pps. Sikäli mikäli joku on yrittänyt lähettää minulle ilmoittamaani "työsähköpostiin" lukemattomia, tosi ihania sähköpostiviestejä (kukapa ei?) ja lähettämisessä on ollut jotain häikkää (voi päätellä myös siitä, jos en ole vastannut sähköpostiin viiden päivän kuluessa -> se ei todennäköisesti ole tullut perille), niin ei syytä huoleen. Varmimmin posti tulee perille hotmailin osoitteeseeni: etunimi.sukunimi@hotmail.com (vinkki myös teille, jotka ette vielä ole minulle mitään viestitelleet: joutukaa sielut, on aikamme kallis!:))
Tivolikäynnistä ajattelin muutaman otoksen jakaa teillekin. Kyseessä on siis Hamburger Dom, Pohjois-Saksan suurin tivoli, joka on auki kolme kertaa vuodessa (keväällä, loppukesällä ja loppusyksyllä). Kesäkausi alkoi viime perjantaina ja jo sinä iltana kävimme kiertelemässä paikan läpi. Tänään kävelin taas Domin ohi ja päätin mennä palloilemaan sinne ihan päivänvalossa.
Ensin kuitenkin yksi kuva jo perjantaiyöltä. Hurjan korkealla kieppuva karuselli (paree olla kengännauhat hyvin sidottuina!)
Ei sen enempää laitteita, vaikka nekin ovat todella näkemisen ja varmasti kokemisenkin arvoisia. Enemmän minua kuitenkin pysäyttivät ja huvittivat erilaiset ruokakojut. Ylläolevan kuvan kaltaisia koristeltujen piparkakkujen paratiiseja oli tivolissa varmasti lähemmäs parikymmentä.
Mister Mais! :D Näitäkin bongasin pari eri kojua.
It's gurken time. Kyllä: ne ovat suolakurkkuja! Löytyy myös mm. valkosipulilla tai pippurilla maustettuina. Nam (yäk).
Hampuria maailmanpyörästä kuvattuna.
Keskellä tivolia oli jotain todella odottamatonta! 70-luvun maailma: erilaisia myyntikojuja, pieni hiekka-alue lepotuoleineen ja palmuineen sekä keskellä peilipallobaari ja dj, joka soitti 70-luvun hittejä. Yhdessä kojussa olisi mm. päässyt otattamaan itsestään "70-lukulaisen kuvan" (stailaus kuului siis hintaan)!
Flower power!ps. "Päblö Picässö": jos luet tätä, niin ajoita mahdollinen tulosi/mahdollinen tulonne ensi keväänä 19.3.-18.4. väliselle ajalle, niin päästään käymään myös Domissa. Olet aina oikeaa tivoliseuraa! :)
pps. Sikäli mikäli joku on yrittänyt lähettää minulle ilmoittamaani "työsähköpostiin" lukemattomia, tosi ihania sähköpostiviestejä (kukapa ei?) ja lähettämisessä on ollut jotain häikkää (voi päätellä myös siitä, jos en ole vastannut sähköpostiin viiden päivän kuluessa -> se ei todennäköisesti ole tullut perille), niin ei syytä huoleen. Varmimmin posti tulee perille hotmailin osoitteeseeni: etunimi.sukunimi@hotmail.com (vinkki myös teille, jotka ette vielä ole minulle mitään viestitelleet: joutukaa sielut, on aikamme kallis!:))
sunnuntai 26. heinäkuuta 2009
PAPPI, LUKKARI, TALONPOIKA, KUPPARI
Tänään Lampusta tuli pappi ja suntio. Toimitin siis elämäni ensimmäisen sanajumalanpalveluksen kauniina kirkastussunnuntai-iltana. Seurakuntalaisia oli 5 (kävimäjämäärä iltakirkoissa yleensä n. 10-15), mutta mulle jokainen heistä oli kultaakin kalliimpi. Jumis meni ihmeellisen hyvin, ainakin näin "papin" näkökulmasta. Mielen valtasi rauha heti alkumusiikin ensisävelistä alkaen! Olin suunnattoman iloinen, että sain olla palvelemassa tällaisessa tehtävässä. Vuorolaulut ja saksaksi luettu VT:n lukukappale eivät nekään tuntuneet niin kauhistuttavilta :D. Jumiksen jälkeen naispuoliset kirkkovieraat kyynelehtivät kilpaa - kuka mistäkin syystä, mutta kaikki hymyillen kuitenkin. Rohkenen julkaista tässä saarnani, vaikka tiedänkin, että lukijakunnassani on paljon taitavampia saarnamiehiä- ja naisia. Lisäksi luettuna saarna ei ole koskaan aivan sama kuin kuultuna, mutta siitäkin huolimatta:
EVANKELIUMITEKSTI, LUUK. 9:28-35
"Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa.Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: "Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle." Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi.Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa. Opetuslapset pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen pilveen. Pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä! Äänen vaiettua opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään."
VALO PALJASTAA...JA VAPAUTTAA
Montako kertaa olet tänä kesänä ”häikäistynyt” kesäauringosta? Mikä on ollut reaktiosi? Oletko painanut katseesi alaspäin, yrittänyt etsiä varjoa tai nostanut esimerkiksi kätesi aurinkoa ”peittämään”? Jos et koe tänä kesänä joutuneesi kesäauringon yllättämäksi, niin muistele tilannetta, jossa olet esimerkiksi pitkään pimeässä vietetyn ajan jälkeen sytyttänyt valot päälle. Silmäsi ovat taatusti aristelleet valoa, hetken jos toisenkin.
Päivän raamatuntekstit kertovat myös kirkkaudesta. Kirkkaudesta, joka on kaikkia kirkasvalolamppuja ja auringonvaloakin kirkkaampi. Mooseksen kasvot säteilivät, kun hän oli puhunut Jumalan kanssa. Seurustelu Jumalan kanssa jättää siis aina jälkensä. Silti, Mooses ei nähnyt muutosta itsessään vaan se oli vain ulospäin nähtävissä. Kun Mooses palasi Jumalalta saamansa laintaulut käsissään Siinainvuorelta, herätti hänen kasvojensa kirkkaus pelkoa israelilaisissa: valo kertoi pimeydessä oleville toisesta todellisuudesta. Mooseksen täytyi peittää kasvonsa, yhtäältä israelilaisten pelon vuoksi, mutta toisaalta kasvojen kirkkauden katoavuuden vuoksi. Mooseksen kasvojen kirkkaus oli siis kuitenkin vain ohimenevää. Paavalin mukaan Moosesta/Jumalan lakia kirkkaampi on se säteily, joka tulee (korinttolaiskirjeen sanoin) ”vanhurskauden julistamisen virasta.” Tällä tarkoitetaan siis Kristusta. Jumalan lain kirkkaus ei ole mitään verrattuna siihen kirkkauteen, mitä evankeliumi (=sanoma Jeesuksesta) tarjoaa. Lain virkana on korostaa Jumalalle kelpaamattomuutta, mutta evankeliumin sana herättää teoillaan kelvottoman eloon. Uskossa on kyse Kristuksen kirkastumisesta ihmiselle: Jeesus ei ole enää vain historiallinen henkilö, filosofi tai taitava opettaja vaan Hänestä tulee ”tie, totuus ja elämä."
Kuten ihmissilmä, joka ei kestä kirkkautta, ei myöskään ihmiselämä kestä kaiken paljastavaa päivänvaloa. Oletko nähnyt lähimmäisissäsi pimeyttä? Jokainen meistä voisi varmasti tältä istumalta luetella yhden jos toisenkin lähimmäisemme synnin. Harvemmin kuitenkaan muistamme, että se pimeys, jota lähimmäisessämme näemme, on samaa pimeyttä, mitä oma sydämemmekin on täynnä. Sitä on minussa, sinussa ja kaikissa. Jokainen ”pienikin” Jumalan tahdon vastainen ajatus, sana, teko ja tekemättä jättäminen on Jumalalle liikaa. Kaikki rikkomukset Jumalan pyhyyttä vastaan merkitsevät yhtä paljon. Kun Jumala saa ihmisen havahtumaan omaan pimeyteensä = kun pimeys tulee valaistuksi, tekee mieli sanoa kuten Pietari: ”Herra, mene pois minun luotani, minä olen syntinen ihminen.” Valo paljastaa vaietut ja salaiset, pimeät lokeromme. Elämän ”roskalaarien” äärellä ei oikein tee mieli paistatella.
Kuitenkin juuri siinä: elämäsi roskalaarien äärellä Kristus kysyy, saako Hän tulla hätääsi, saako Hän tulla päästämään sinut vapaaksi taakastasi? Saako Hän tulla ja pestä sinut puhtaaksi? Oman syntisyyden tajuaminen ei näin ollen merkitsekään loppua vaan pikemminkin alkua! Kun Jumalan laki kertoo sinulle, mitä sinun olisi pitänyt tehdä saavuttaaksesi pelastuksen ja rauhan Jumalan kanssa, niin evankeliumi kertoo, että Jeesus on jo tehnyt tämän kaiken puolestasi! Kristus on tehnyt kaiken sinun, minun ja koko maailman puolesta: kantanut syyllisyytemme ja taakkamme Golgatan keskimmäisellä ristillä. Me voimme vain kääntyä likaisine käsinemme Jumalan Pojan puoleen ja antaa Hänen kantaa syyllisyytemme ja ottaa pelastuksen lahjana vastaan.
Tarvitsemme tätä Kristuksen kirkastumista elämässämme päivittäin: emme pääse synnistä eroon. Yhä uudelleen ja uudelleen saamme tunnustaa, että omassa voimassamme emme voi, kykene tai pysty. Silloin Jumala saa osoittaa armonsa ihmiselle. Ei ole olemassa niin ”pientä” syntiä, etteikö se olisi Jumalalla tiedossa eikä niin ”suurta” syntiä, etteikö sitä voisi Herran eteen tuoda. Jumalan armossa ei ole mitään pelättävää (sitä ei tarvitse peittää) eikä se vähene tai katoa! Virren sanoin: ”Rohkaistu siis sieluparka, joka näännyt murheeseen, pelko heitä, sydän arka, katso Herraan Jeesukseen. Syntiesi suuruutta et voi armoon verrata.” (VK 269:7)
Kristuksen kirkastuminen oli yksi Hänen elämänsä taitekohdista. Opetuslapset saivat omin silmin nähdä Hänen jumalallisen suuruutensa. Heille tehtiin selväksi, kuka Jeesus oli: ”Tämä on minun rakas poikani.” Tekstistä käy ilmi, että opetuslasten oli hyvä olla taivaallisessa kirkkaudessa, he olisivat voineet jäädä vuorelle pidemmäksikin aikaa. Uskon, että Jumala antaa ihmiselämään ”kirkastusvuorihetkiä”: tilanteita ja aikoja, jolloin on erityisen hyvä olla ja Jumala tuntuu läheiseltä. Ehkä mielessäsi on useampiakin oman elämäsi ”kirkastusvuorihetkiä”, kenties ei yhtäkään. Suurimmaksi osaksi aikaa elämämme kun on täynnä vastakkaisia kokemuksia: vaeltamista varjojen laaksossa, missä Jumalan kirkkaudesta ei tunnu olevan tietoakaan. Päinvastoin, Hän tuntuu loistavan poissaolollaan: on vain surua, tuskaa, vastoinkäymisiä, kipua ja tarkoituksettomuutta. Monelle kristitylle kokemus Jumalan kätkeytymisestä on tuttua: ”Tiedän, että Jumala on hyvä, mutta ei yhtään tunnu siltä.” Elämän täyttää levottomuus ja lohduttomuus, tunteellinen kuivuus, joka voi olla kuin käsin kosketeltavaa. Kokemuksessa Jumalan poissaolosta on kuitenkin jotain taivaallista: se pakottaa ihmisen muistamaan Jumalaa, huutamaan Hänen puoleensa. Jumala kasvattaa ihmistä kiinnittämään katseensa Kristukseen, aktiivisesti ja luottavaisesti.
Sillä millaista olisi elämä, joka olisi täynnä ”kirkastusvuorihetkiä”? Onnellista ehkäpä, mutta ei ongelmatonta. Usko kiinnittyisi tällöin hyvinkin pian pelkästään tunteisiin ja kokemuksiin. Lopulta mikään ei enää riittäisi vaan ihminen tavoittelisi aina vain upeampaa, vahvempaa ja loistavampaa tunnetta ja elämystä. Silloin ihminen syyllistyy määrittelemään tunteidensa kautta Jumalan rakkautta, tahtoa ja läsnäoloa: tunteet nousevat suurempaan asemaan kuin Jumalan Sana. Itsekin tähän lukemattomia kertoja syyllistyneenä havahdun tajuamaan, että ankkurini on tällöin kiinnittynyt väärään paikkaan: itseeni ja tunteisiini ei Jumalan Sanaan, joka on voimassa, tuntui miltä tuntui. Katseemme tulisi olla liimattuna ristille, sillä siellä Kristus on kirkkaudessaan kohdattavissa. Opetuslapsetkaan eivät voineet jäädä kirkastusvuorella, vaikka olisivat halunneet. He laskeutuivat takaisin maanpinnalle, elämään: kärsimykseen ja taisteluun. Mutta, olivatko he yksin? Eivät. Jeesus ei lähettänyt opetuslapsiaan takaisin maailman keskelle yksin. Hän tuli heidän mukaansa ja kulki itse kohti suurinta kärsimystä. Jumalan hiljaisuus on merkki siitä, että Hän näkee sinut. Hän ei vain tule ihmisen pimeyteen vaan Hän on jo siellä. Hän on ääneti, sillä Hän rakastaa sinua. Ihminen voi ja saa huokailla: ”Herra, kuule kun huudan sinua. Älä kätke minulta kasvojasi, älä jätä minua.” ja Jumala vastaa: ”Minä en sinua jätä. En milloinkaan sinua hylkää.” (hepr. 13:5)
Rukoilemme: ”Kirkasta, Kristus, itsesi myös meille matkallamme. Voimalla kalliin sanasi valaise sieluamme, niin että kirkastettuina me saamme kerran taivaassa veisata kiitostasi.”(VK 263:6)
Loppukevennyksenä vielä eilinen minun ja n. 8-vuotiaan suomalais-saksalaisen tytön välinen keskustelu (tämä ei tokikaan enää kuulunut saarnaan!ü):
tyttö: "Hast du ein Auto?"
minä: "Nein, ich habe kein Auto."
tyttö: "Aber dein Mann hat sicherlich ein Auto."
minä: "Ich habe keinen Mann."
tyttö: "Und warum nicht?"
Vastaapa siihen nyt sitten jotain fiksua ja auf Deutsch vielä!
EVANKELIUMITEKSTI, LUUK. 9:28-35
"Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa.Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: "Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle." Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi.Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa. Opetuslapset pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen pilveen. Pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä! Äänen vaiettua opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään."
VALO PALJASTAA...JA VAPAUTTAA
Montako kertaa olet tänä kesänä ”häikäistynyt” kesäauringosta? Mikä on ollut reaktiosi? Oletko painanut katseesi alaspäin, yrittänyt etsiä varjoa tai nostanut esimerkiksi kätesi aurinkoa ”peittämään”? Jos et koe tänä kesänä joutuneesi kesäauringon yllättämäksi, niin muistele tilannetta, jossa olet esimerkiksi pitkään pimeässä vietetyn ajan jälkeen sytyttänyt valot päälle. Silmäsi ovat taatusti aristelleet valoa, hetken jos toisenkin.
Päivän raamatuntekstit kertovat myös kirkkaudesta. Kirkkaudesta, joka on kaikkia kirkasvalolamppuja ja auringonvaloakin kirkkaampi. Mooseksen kasvot säteilivät, kun hän oli puhunut Jumalan kanssa. Seurustelu Jumalan kanssa jättää siis aina jälkensä. Silti, Mooses ei nähnyt muutosta itsessään vaan se oli vain ulospäin nähtävissä. Kun Mooses palasi Jumalalta saamansa laintaulut käsissään Siinainvuorelta, herätti hänen kasvojensa kirkkaus pelkoa israelilaisissa: valo kertoi pimeydessä oleville toisesta todellisuudesta. Mooseksen täytyi peittää kasvonsa, yhtäältä israelilaisten pelon vuoksi, mutta toisaalta kasvojen kirkkauden katoavuuden vuoksi. Mooseksen kasvojen kirkkaus oli siis kuitenkin vain ohimenevää. Paavalin mukaan Moosesta/Jumalan lakia kirkkaampi on se säteily, joka tulee (korinttolaiskirjeen sanoin) ”vanhurskauden julistamisen virasta.” Tällä tarkoitetaan siis Kristusta. Jumalan lain kirkkaus ei ole mitään verrattuna siihen kirkkauteen, mitä evankeliumi (=sanoma Jeesuksesta) tarjoaa. Lain virkana on korostaa Jumalalle kelpaamattomuutta, mutta evankeliumin sana herättää teoillaan kelvottoman eloon. Uskossa on kyse Kristuksen kirkastumisesta ihmiselle: Jeesus ei ole enää vain historiallinen henkilö, filosofi tai taitava opettaja vaan Hänestä tulee ”tie, totuus ja elämä."
Kuten ihmissilmä, joka ei kestä kirkkautta, ei myöskään ihmiselämä kestä kaiken paljastavaa päivänvaloa. Oletko nähnyt lähimmäisissäsi pimeyttä? Jokainen meistä voisi varmasti tältä istumalta luetella yhden jos toisenkin lähimmäisemme synnin. Harvemmin kuitenkaan muistamme, että se pimeys, jota lähimmäisessämme näemme, on samaa pimeyttä, mitä oma sydämemmekin on täynnä. Sitä on minussa, sinussa ja kaikissa. Jokainen ”pienikin” Jumalan tahdon vastainen ajatus, sana, teko ja tekemättä jättäminen on Jumalalle liikaa. Kaikki rikkomukset Jumalan pyhyyttä vastaan merkitsevät yhtä paljon. Kun Jumala saa ihmisen havahtumaan omaan pimeyteensä = kun pimeys tulee valaistuksi, tekee mieli sanoa kuten Pietari: ”Herra, mene pois minun luotani, minä olen syntinen ihminen.” Valo paljastaa vaietut ja salaiset, pimeät lokeromme. Elämän ”roskalaarien” äärellä ei oikein tee mieli paistatella.
Kuitenkin juuri siinä: elämäsi roskalaarien äärellä Kristus kysyy, saako Hän tulla hätääsi, saako Hän tulla päästämään sinut vapaaksi taakastasi? Saako Hän tulla ja pestä sinut puhtaaksi? Oman syntisyyden tajuaminen ei näin ollen merkitsekään loppua vaan pikemminkin alkua! Kun Jumalan laki kertoo sinulle, mitä sinun olisi pitänyt tehdä saavuttaaksesi pelastuksen ja rauhan Jumalan kanssa, niin evankeliumi kertoo, että Jeesus on jo tehnyt tämän kaiken puolestasi! Kristus on tehnyt kaiken sinun, minun ja koko maailman puolesta: kantanut syyllisyytemme ja taakkamme Golgatan keskimmäisellä ristillä. Me voimme vain kääntyä likaisine käsinemme Jumalan Pojan puoleen ja antaa Hänen kantaa syyllisyytemme ja ottaa pelastuksen lahjana vastaan.
Tarvitsemme tätä Kristuksen kirkastumista elämässämme päivittäin: emme pääse synnistä eroon. Yhä uudelleen ja uudelleen saamme tunnustaa, että omassa voimassamme emme voi, kykene tai pysty. Silloin Jumala saa osoittaa armonsa ihmiselle. Ei ole olemassa niin ”pientä” syntiä, etteikö se olisi Jumalalla tiedossa eikä niin ”suurta” syntiä, etteikö sitä voisi Herran eteen tuoda. Jumalan armossa ei ole mitään pelättävää (sitä ei tarvitse peittää) eikä se vähene tai katoa! Virren sanoin: ”Rohkaistu siis sieluparka, joka näännyt murheeseen, pelko heitä, sydän arka, katso Herraan Jeesukseen. Syntiesi suuruutta et voi armoon verrata.” (VK 269:7)
Kristuksen kirkastuminen oli yksi Hänen elämänsä taitekohdista. Opetuslapset saivat omin silmin nähdä Hänen jumalallisen suuruutensa. Heille tehtiin selväksi, kuka Jeesus oli: ”Tämä on minun rakas poikani.” Tekstistä käy ilmi, että opetuslasten oli hyvä olla taivaallisessa kirkkaudessa, he olisivat voineet jäädä vuorelle pidemmäksikin aikaa. Uskon, että Jumala antaa ihmiselämään ”kirkastusvuorihetkiä”: tilanteita ja aikoja, jolloin on erityisen hyvä olla ja Jumala tuntuu läheiseltä. Ehkä mielessäsi on useampiakin oman elämäsi ”kirkastusvuorihetkiä”, kenties ei yhtäkään. Suurimmaksi osaksi aikaa elämämme kun on täynnä vastakkaisia kokemuksia: vaeltamista varjojen laaksossa, missä Jumalan kirkkaudesta ei tunnu olevan tietoakaan. Päinvastoin, Hän tuntuu loistavan poissaolollaan: on vain surua, tuskaa, vastoinkäymisiä, kipua ja tarkoituksettomuutta. Monelle kristitylle kokemus Jumalan kätkeytymisestä on tuttua: ”Tiedän, että Jumala on hyvä, mutta ei yhtään tunnu siltä.” Elämän täyttää levottomuus ja lohduttomuus, tunteellinen kuivuus, joka voi olla kuin käsin kosketeltavaa. Kokemuksessa Jumalan poissaolosta on kuitenkin jotain taivaallista: se pakottaa ihmisen muistamaan Jumalaa, huutamaan Hänen puoleensa. Jumala kasvattaa ihmistä kiinnittämään katseensa Kristukseen, aktiivisesti ja luottavaisesti.
Sillä millaista olisi elämä, joka olisi täynnä ”kirkastusvuorihetkiä”? Onnellista ehkäpä, mutta ei ongelmatonta. Usko kiinnittyisi tällöin hyvinkin pian pelkästään tunteisiin ja kokemuksiin. Lopulta mikään ei enää riittäisi vaan ihminen tavoittelisi aina vain upeampaa, vahvempaa ja loistavampaa tunnetta ja elämystä. Silloin ihminen syyllistyy määrittelemään tunteidensa kautta Jumalan rakkautta, tahtoa ja läsnäoloa: tunteet nousevat suurempaan asemaan kuin Jumalan Sana. Itsekin tähän lukemattomia kertoja syyllistyneenä havahdun tajuamaan, että ankkurini on tällöin kiinnittynyt väärään paikkaan: itseeni ja tunteisiini ei Jumalan Sanaan, joka on voimassa, tuntui miltä tuntui. Katseemme tulisi olla liimattuna ristille, sillä siellä Kristus on kirkkaudessaan kohdattavissa. Opetuslapsetkaan eivät voineet jäädä kirkastusvuorella, vaikka olisivat halunneet. He laskeutuivat takaisin maanpinnalle, elämään: kärsimykseen ja taisteluun. Mutta, olivatko he yksin? Eivät. Jeesus ei lähettänyt opetuslapsiaan takaisin maailman keskelle yksin. Hän tuli heidän mukaansa ja kulki itse kohti suurinta kärsimystä. Jumalan hiljaisuus on merkki siitä, että Hän näkee sinut. Hän ei vain tule ihmisen pimeyteen vaan Hän on jo siellä. Hän on ääneti, sillä Hän rakastaa sinua. Ihminen voi ja saa huokailla: ”Herra, kuule kun huudan sinua. Älä kätke minulta kasvojasi, älä jätä minua.” ja Jumala vastaa: ”Minä en sinua jätä. En milloinkaan sinua hylkää.” (hepr. 13:5)
Rukoilemme: ”Kirkasta, Kristus, itsesi myös meille matkallamme. Voimalla kalliin sanasi valaise sieluamme, niin että kirkastettuina me saamme kerran taivaassa veisata kiitostasi.”(VK 263:6)
Loppukevennyksenä vielä eilinen minun ja n. 8-vuotiaan suomalais-saksalaisen tytön välinen keskustelu (tämä ei tokikaan enää kuulunut saarnaan!ü):
tyttö: "Hast du ein Auto?"
minä: "Nein, ich habe kein Auto."
tyttö: "Aber dein Mann hat sicherlich ein Auto."
minä: "Ich habe keinen Mann."
tyttö: "Und warum nicht?"
Vastaapa siihen nyt sitten jotain fiksua ja auf Deutsch vielä!
keskiviikko 22. heinäkuuta 2009
RESCUE ME
Seikkailin tänään alkuillasta Hampurin "vapaaseen, evankeliseen seurakuntaan" (ei sama kuin vapaakirkko). Nuorten aikuisten-illan porukka oli tällä kertaa poikkeuksellisesti seurakunnan yhteisessä keskustelutilaisuudessa. Pärähdin paikalle myöhässä ja ymmärsin, että en tullut kuuntelemaan raamattuluentoa tms. vaan että kyse oli uuden pastorin valinnasta. Kun alkoi varsinainen "porinatuokio" siitä, mitä seurakuntalaiset pitävät paimenessaan tärkeimpinä ominaisuuksina, sain mahdollisuuden selittää vierustoverilleni, että olen nyt hieman väärä ihminen väärässä paikassa. Tulin vain katsomaan, millaista nuorten aikuisten toimintaa seurakunnassa on. Ihana nainen ymmärsi ja juttelimme tovin. Hän kävi vielä pyytämässä nuorten aikuisten iltojen vastaavaa minun juttusilleni. Sain luvan lähteä, vaikka olisin voinut jäädäkin. Ensi keskiviikon iltaan olen kuulema kovin tervetullut. Ja mikä helpottavinta: nyt tunnen jo jonkun etukäteen! Seurakunnasta lähdettyäni menin lähellä järjestettäville olutfestareille (luonnollinen siirtymä :D). Nautin syyrialaisesta ruuasta ja mahtavan naislaulajan esiintymisestä, ohjelmistoon kuului mm. Aretha Franklinia ja Tina Turneria. Oi, kyllä! Festareilla oli ruuan, juoman ja hyvän musiikin lisäksi myös mm. design-koruja ja akrobatiaa. Saksalaiset osaavat.
Muuta koettua ja havaittua:
- maanantaina kirjoittamani ensi sunnuntain saarna vaikuttaa näin keskiviikkona luettuna aikas vajaalta, heikolta ja hataralta.
- "pullakohu" paisuu päivä päivältä töissä (vanhat rouvat osaavat sitten olla vaativia asiakkaita!)
- syväluotaavia kohtaamisia! jotain muuta kuin pyykkien viikkaamista tai limsakaapin täydennystä. tykkään!
- elokuun alusta ainakin tammikuun alkuun saakka huoneeni ikkunastani näkyy viime syksyisen Lakeuden ristin sijasta St.Michael kaikessa komeudessaan. schön.
- lippu on! kisamatkaan vain kuukausi.
- Tuomas Kempiläinen, loistomunkki.
Muuta koettua ja havaittua:
- maanantaina kirjoittamani ensi sunnuntain saarna vaikuttaa näin keskiviikkona luettuna aikas vajaalta, heikolta ja hataralta.
- "pullakohu" paisuu päivä päivältä töissä (vanhat rouvat osaavat sitten olla vaativia asiakkaita!)
- syväluotaavia kohtaamisia! jotain muuta kuin pyykkien viikkaamista tai limsakaapin täydennystä. tykkään!
- elokuun alusta ainakin tammikuun alkuun saakka huoneeni ikkunastani näkyy viime syksyisen Lakeuden ristin sijasta St.Michael kaikessa komeudessaan. schön.
- lippu on! kisamatkaan vain kuukausi.
- Tuomas Kempiläinen, loistomunkki.
torstai 16. heinäkuuta 2009
IN THE HEAT OF THE SUN
Tiistaista torstaihin olen käynyt toinen toistaan kauniimmissa kaupunginosissa. Tiistaina lähdin töiden jälkeen suomalais-saksalaiseen kotiin (=se suomalainen aupair, jonka kanssa vietin yhden vapaapäiväni, kutsui minut pullakahveille). Metrolla vajaa kymmenisen minuuttia tästä satamasta - ja olin kuin aivan toisessa maailmassa! Oli ällistyttävää astua ulos metrosta, kun vastassa olikin vain hiljaisuus. Hochkamp oli tämän vihreän vehreän, pienen ja idyllisen paikan nimi. Keskiviikkona lähdin vapaapäivän kunniaksi reittilaivalla Neumühleniin, Elben rannalle. Taas kymmenisen minuuttia - ja olin kuin Rivieralla! Rantaviivaa riitti silmänkantamattomiin, pieniä kapeita kujia, rantakahviloita ja komeita taloja. Vietin rantahietikolla muutaman tunnin lueskellen ja kävin kahlailemassa Elbessä.
Torstaina metro suuntasi Blankeneseniin, Hampurin kauneimmaksi kutsuttuun kaupunginosaan (en ihmettele!) Lähdin vaeltelemaan pitkin Blankenesenin katuja, polkuja sekä portaita, ylös ja alas. Minulla ei ollut alueen karttaa eikä siellä liiemmin opasteita ollut, mutta pari tuntia kierreltyäni löysin jälleen takaisin metroasemalle.
Kelpasi vapaapäiviä keskellä viikkoa viettää - aurinko helli, nyt jopa virvoittavan tuulen kera. En vain vieläkään osaa käsittää, että voin viettää vapaapäiväni ilman huonoa omaatuntoa hoitamattomista hommista, koulurästeistä tms. Heinäkuun puolivälikään ei tunnu yhtään heinäkuun puoliväliltä; oikeastihan minun pitäisi jo panikoida koulunalkua ja hupenevaa kesälomaa. Ihan ihmeellistä, että those days are gone. Nauti nyt tyttö! Ja vaikka kuinka viihdynkin yksin enkä kaipaa seuraa voidakseni lähteä jonnekin tms., niin silti näiden kaikkien ihanuuksien kokeminen olisi NIIN paljon arvokkaampaa ja suloisempaa, jos te rakkaat ihmiset olisitte jakamassa kanssani tätä kaikkea. Voisitteko nyt kaikki muuttaa Hampuriin, kiitos?!
Illalla kävin vielä Taizé-hartaudessa St.Petrissä. Se oli paljon pienimuotoisempi ja "keski-ikäisempi" kuin viime kerralla. Myöhäisillan lämmöstä nautin vielä grillaillen hetken muiden vapaaehtoisten kanssa viereisessä puistossa. Huomenna back to work!
ps. Penkkiurheilijat huomio! Liimautukaa vastaanottimiennne ääreen Berliinin yleisurheilun mm-kisojen päätöspäivänä: voitte hyvällä lykyllä vaikka bongata katsomosta yhden Sonjan! Kerron lisää, jos/kun törkeän halpa kisamatkani varmistuu.
Torstaina metro suuntasi Blankeneseniin, Hampurin kauneimmaksi kutsuttuun kaupunginosaan (en ihmettele!) Lähdin vaeltelemaan pitkin Blankenesenin katuja, polkuja sekä portaita, ylös ja alas. Minulla ei ollut alueen karttaa eikä siellä liiemmin opasteita ollut, mutta pari tuntia kierreltyäni löysin jälleen takaisin metroasemalle.
Kelpasi vapaapäiviä keskellä viikkoa viettää - aurinko helli, nyt jopa virvoittavan tuulen kera. En vain vieläkään osaa käsittää, että voin viettää vapaapäiväni ilman huonoa omaatuntoa hoitamattomista hommista, koulurästeistä tms. Heinäkuun puolivälikään ei tunnu yhtään heinäkuun puoliväliltä; oikeastihan minun pitäisi jo panikoida koulunalkua ja hupenevaa kesälomaa. Ihan ihmeellistä, että those days are gone. Nauti nyt tyttö! Ja vaikka kuinka viihdynkin yksin enkä kaipaa seuraa voidakseni lähteä jonnekin tms., niin silti näiden kaikkien ihanuuksien kokeminen olisi NIIN paljon arvokkaampaa ja suloisempaa, jos te rakkaat ihmiset olisitte jakamassa kanssani tätä kaikkea. Voisitteko nyt kaikki muuttaa Hampuriin, kiitos?!Illalla kävin vielä Taizé-hartaudessa St.Petrissä. Se oli paljon pienimuotoisempi ja "keski-ikäisempi" kuin viime kerralla. Myöhäisillan lämmöstä nautin vielä grillaillen hetken muiden vapaaehtoisten kanssa viereisessä puistossa. Huomenna back to work!
ps. Penkkiurheilijat huomio! Liimautukaa vastaanottimiennne ääreen Berliinin yleisurheilun mm-kisojen päätöspäivänä: voitte hyvällä lykyllä vaikka bongata katsomosta yhden Sonjan! Kerron lisää, jos/kun törkeän halpa kisamatkani varmistuu.
sunnuntai 12. heinäkuuta 2009
JESUS, DAS BROT DES LEBENS UND DER WEIN DER FREUDE FÜR DICH
Hampuri on viilentynyt huomattavasti sitten viime kirjoituksen. Sade ja ukkonen puhdistavat kummasti. Viikko on ollut vähän takkuinen - olen ollut tosi väsynyt, ikäväkin on vieraillut ja töissä on ollut ihmeellisiä setvimisiä. Vapaaviikonloppu tuli tarpeeseen. Eilen etsin kristillisen kirjakaupan ja tapasin taatusti maailman mukavimman kirjakauppiaan! Nyt olen onnellinen saksankielisen Raamatun omistaja. Paluumatkalla yritin väistellä Reeperbahnin äänekkäitä iskelmäfestivaali-ihmisjoukkoja (mistä tulikin mieleeni tangomarkkinat: minähän sanoin jo toukokuussa, että Amadeus voittaa! kannattaisi varmaan alkaa lotota...) ja eksyin oikein kivaan kirppari/vintageliikkeeseen. Yritin vielä ehtiä parille torikirpparille, mutta olin hiukan liian hidas liikkeissäni.Tänään sain eilisen kirpparihäviöt korjattua, kun kävin messun jälkeen yhdellä suurella torikirpparilla. Mukaan ei tarttunut mitään, mutta kivaa oli jo pelkästään tunnelman takia.
Päätin taas hieman laajentaa horisonttiani ja jatkaa ekumenian linjaa, joten tänä aamuna menin anglikaanikirkkoon messuun. Se toimitettiin luonnollisesti englanniksi. Olin taas vaihteeksi hieman pihalla messukaavan suhteen, mutta pysyin silti aika hyvin mukana. Saarnaakin oli ilo ymmärtää. Pappi oli jotenkin ilahduttavan särmikäs - ei säästellyt sanojaan itseään tai seurakuntalaisiaan "toruessa" tai kehuessa. Saarnankin aloitti sanomalla, että: "Viittaan vain muutamalla sanalla kuulemiimme raamatunkohtiin, koska itseasiassa haluan puhua jostain aivan muusta." Rehtiä! Oli timanttista, kun hän kertoi haluavansa puhua siitä, mitkä ovat kirkon/seurakunnan tuntomerkit =mistä se tunnistetaan tai mistä se pitäisi tunnistaa -> sain lisää aineksia kirkonolemuspohdintoihini. Ihanaa oli se, että kun seurakuntalaiset toivottivat toisilleen Jumalan rauhaa, toivotettiin sitä oikeasti kaikille kirkossaoleville eikä vain kahdelle lähimpänä istuvalle. Evankeliumi luettiin keskikäytävällä: pappi luki, toinen avustaja piti Raamattua ja toinen ristiä näiden molempien pään päällä. Messun päätteeksi pappi ei kertonut seurakunnan tulevista tapahtumista vaan muisti lahjalla 80 vuotta täyttänyttä seurakuntalaista, minkä jälkeen lauloimme yhdessä onnittelulaulun! Loppuristikulkueen jälkeen seurakuntalaiset eivät rynnänneet ulos kirkosta vaan suurin osa jäi penkkiin rukoilemaan ja siirtyi sen jälkeen kahville kirkon takaosaan. Hakiessani esitteitä seurakunnan toiminnasta lähestyi suloinen pastorin vaimo minua. Juttelimme hetkisen, minkä jälkeen hän halusi esitellä minut miehelleen. Kävi ilmi, että he olivat mm. käyneet Suomessa 20 vuotta sitten. Molemmat toivottivat minut sydämellisesti tervetulleeksi kirkkoon jatkossakin ja osoittivat kauniisti huolenpitoa. Melkein olisin voinut liikuttua kyyneliin moisesta vieraanvaraisuudesta - niin harvakseltaan sitä on täällä tuossa määrin saanut kokea! Luulen, että tulen käymään anglikaanikirkossa useasti jatkossakin. Saarnasta jäi seurakunnan tuntomerkkien pohtimisen lisäksi kolme kysymystä mieleen kytemään: 1) kuka sinä olet? 2) millainen on se Jumala, jota palvot? 3) mikä on Jumalan tahto sinun elämässäsi? Olen muutenkin tällä viikolla pyöritellyt mielessäni yhden suomalaisen kristillisen viikkolehden pääkirjoituksessa ollutta lausetta: "Kesäloma on hyvä aika pysähtyä Jumalan edessä kyselemään: Herra, mihin ja missä sinä haluaisit minun käyttävän elämäni?"
Illaksi kiiruhdin sitten vanhaan tuttuun St.Petri-kirkkoon karismaattiseen messuun. Vähän vierastan tuota "karismaattinen messu" -nimikettä: tulee sellainen kuva, että jokin messu olisi karismaattisempi kuin toinen. No, jokatapauksessa ohjelmassa oli paljon ylistyslauluja ja rukousta. Saarnan luulen olleen todella hyvä, tai ainakin ne kohdat, jotka minä ymmärsin, olivat todella puhuttelevia ajatuksia päivän evankeliumista. Rukoukset olisivat voineet olla omasta suustani (sikäli mikäli osaisin muotoilla ne saksaksi) ja laulujensanoihinkin saatoin yhtyä nyt täydellisesti, kun ne ymmärsin. Ehtoollista varten kokoonnuimme kaikki (ehkä n. 70 ihmistä) alttarille rinkiin. Ehtoollisleivät- ja viini laitettiin keskeltä kiertämään niin, että jokainen jakoi itsestään seuraavalle ihmiselle ehtoollista! Samalla laulettiin minullekin tuttuja Taizé-lauluja. Kun tajusin, mitä tapahtuu, alkoi vähän jännittää. Jouduin kuuntelemaan tosi tarkasti minulle ehtoollista jakanutta, jotta osasin sanoa saman oikein seuraavalle (vinkki: katso otsikko!) Siitäkin huolimatta tuli sellainen "pala taivasta"-olo siinä tuntemattomien ihmisten keskellä. Siunattu yhteys, josta riittää ammennettavaa alkavalle viikolle.
Rukousruletti arpoi tällaisen rukouksen tänään:
"Sinun tahtosi olkoon minun tahtoni, ja minun tahtoni noudattakoon sinun tahtoasi entistä paremmin. Kaikkein eniten pyydän, että saisin levätä sinussa ja rauhoittaa sydämeni. Sinä olet todellinen sydämen rauha ja ainoa lepo."
Mikael Agricola
(käy itse kokeilemassa: http://www.evl.fi/kappeli/ruletti.html)
Päätin taas hieman laajentaa horisonttiani ja jatkaa ekumenian linjaa, joten tänä aamuna menin anglikaanikirkkoon messuun. Se toimitettiin luonnollisesti englanniksi. Olin taas vaihteeksi hieman pihalla messukaavan suhteen, mutta pysyin silti aika hyvin mukana. Saarnaakin oli ilo ymmärtää. Pappi oli jotenkin ilahduttavan särmikäs - ei säästellyt sanojaan itseään tai seurakuntalaisiaan "toruessa" tai kehuessa. Saarnankin aloitti sanomalla, että: "Viittaan vain muutamalla sanalla kuulemiimme raamatunkohtiin, koska itseasiassa haluan puhua jostain aivan muusta." Rehtiä! Oli timanttista, kun hän kertoi haluavansa puhua siitä, mitkä ovat kirkon/seurakunnan tuntomerkit =mistä se tunnistetaan tai mistä se pitäisi tunnistaa -> sain lisää aineksia kirkonolemuspohdintoihini. Ihanaa oli se, että kun seurakuntalaiset toivottivat toisilleen Jumalan rauhaa, toivotettiin sitä oikeasti kaikille kirkossaoleville eikä vain kahdelle lähimpänä istuvalle. Evankeliumi luettiin keskikäytävällä: pappi luki, toinen avustaja piti Raamattua ja toinen ristiä näiden molempien pään päällä. Messun päätteeksi pappi ei kertonut seurakunnan tulevista tapahtumista vaan muisti lahjalla 80 vuotta täyttänyttä seurakuntalaista, minkä jälkeen lauloimme yhdessä onnittelulaulun! Loppuristikulkueen jälkeen seurakuntalaiset eivät rynnänneet ulos kirkosta vaan suurin osa jäi penkkiin rukoilemaan ja siirtyi sen jälkeen kahville kirkon takaosaan. Hakiessani esitteitä seurakunnan toiminnasta lähestyi suloinen pastorin vaimo minua. Juttelimme hetkisen, minkä jälkeen hän halusi esitellä minut miehelleen. Kävi ilmi, että he olivat mm. käyneet Suomessa 20 vuotta sitten. Molemmat toivottivat minut sydämellisesti tervetulleeksi kirkkoon jatkossakin ja osoittivat kauniisti huolenpitoa. Melkein olisin voinut liikuttua kyyneliin moisesta vieraanvaraisuudesta - niin harvakseltaan sitä on täällä tuossa määrin saanut kokea! Luulen, että tulen käymään anglikaanikirkossa useasti jatkossakin. Saarnasta jäi seurakunnan tuntomerkkien pohtimisen lisäksi kolme kysymystä mieleen kytemään: 1) kuka sinä olet? 2) millainen on se Jumala, jota palvot? 3) mikä on Jumalan tahto sinun elämässäsi? Olen muutenkin tällä viikolla pyöritellyt mielessäni yhden suomalaisen kristillisen viikkolehden pääkirjoituksessa ollutta lausetta: "Kesäloma on hyvä aika pysähtyä Jumalan edessä kyselemään: Herra, mihin ja missä sinä haluaisit minun käyttävän elämäni?"
Illaksi kiiruhdin sitten vanhaan tuttuun St.Petri-kirkkoon karismaattiseen messuun. Vähän vierastan tuota "karismaattinen messu" -nimikettä: tulee sellainen kuva, että jokin messu olisi karismaattisempi kuin toinen. No, jokatapauksessa ohjelmassa oli paljon ylistyslauluja ja rukousta. Saarnan luulen olleen todella hyvä, tai ainakin ne kohdat, jotka minä ymmärsin, olivat todella puhuttelevia ajatuksia päivän evankeliumista. Rukoukset olisivat voineet olla omasta suustani (sikäli mikäli osaisin muotoilla ne saksaksi) ja laulujensanoihinkin saatoin yhtyä nyt täydellisesti, kun ne ymmärsin. Ehtoollista varten kokoonnuimme kaikki (ehkä n. 70 ihmistä) alttarille rinkiin. Ehtoollisleivät- ja viini laitettiin keskeltä kiertämään niin, että jokainen jakoi itsestään seuraavalle ihmiselle ehtoollista! Samalla laulettiin minullekin tuttuja Taizé-lauluja. Kun tajusin, mitä tapahtuu, alkoi vähän jännittää. Jouduin kuuntelemaan tosi tarkasti minulle ehtoollista jakanutta, jotta osasin sanoa saman oikein seuraavalle (vinkki: katso otsikko!) Siitäkin huolimatta tuli sellainen "pala taivasta"-olo siinä tuntemattomien ihmisten keskellä. Siunattu yhteys, josta riittää ammennettavaa alkavalle viikolle.
Rukousruletti arpoi tällaisen rukouksen tänään:
"Sinun tahtosi olkoon minun tahtoni, ja minun tahtoni noudattakoon sinun tahtoasi entistä paremmin. Kaikkein eniten pyydän, että saisin levätä sinussa ja rauhoittaa sydämeni. Sinä olet todellinen sydämen rauha ja ainoa lepo."
Mikael Agricola
(käy itse kokeilemassa: http://www.evl.fi/kappeli/ruletti.html)
lauantai 4. heinäkuuta 2009
SUA LÄHDE KAUNIS KATSELEN
Ihan pikaiset vapaapäivän terkut, lähinnä vain näin kuvien muodossa. Hehkuttamani Planten und Blumen, olkaatten hyvät:
Pakko hihkua vielä lisää: St.Petrissä oli tänään "Nacht der Chöre" eli Kuorojen yö. 30 hampurilaista erilaista "kirkkokuoroa" esiintyi (viimeisimmät esiintyvät edelleen) iltapäivästä puoleenyöhön. Olin kuuntelemassa muutamaa nuoriso/pop/jazz/pasuuna/vokaali -kuoroa illalla. Voi kertakaikkiaan! Kuulosti ihan superhyperübermahtavalta! Ohjelmisto vaihteli Andrew Lloyd Webberistä negrospirituaaleihin ja Michael Jacksonista (We are the world!!) Bachiin. Kirkossa oli huippuakustiikka ja kansanpaljous. Tätä lisää, bitte.
Ukkospäänsärky on vaivannut koko päivän, joten nyt odottelen sitten vain ukkosta. Sadetta ei ole näkynyt, mutta hiukkasen on onneksi viilentynyt kyllä. Ei sillä, hiostavuudesta ei päästy vieläkään.
Pakko hihkua vielä lisää: St.Petrissä oli tänään "Nacht der Chöre" eli Kuorojen yö. 30 hampurilaista erilaista "kirkkokuoroa" esiintyi (viimeisimmät esiintyvät edelleen) iltapäivästä puoleenyöhön. Olin kuuntelemassa muutamaa nuoriso/pop/jazz/pasuuna/vokaali -kuoroa illalla. Voi kertakaikkiaan! Kuulosti ihan superhyperübermahtavalta! Ohjelmisto vaihteli Andrew Lloyd Webberistä negrospirituaaleihin ja Michael Jacksonista (We are the world!!) Bachiin. Kirkossa oli huippuakustiikka ja kansanpaljous. Tätä lisää, bitte.
Ukkospäänsärky on vaivannut koko päivän, joten nyt odottelen sitten vain ukkosta. Sadetta ei ole näkynyt, mutta hiukkasen on onneksi viilentynyt kyllä. Ei sillä, hiostavuudesta ei päästy vieläkään.
perjantai 3. heinäkuuta 2009
KÄY LÄMMIN HENKÄYS
Hampurin helle on käsittämätöntä. Ilma tuntuu vain seisovan, ei pienintäkään viilentävää virtausta mistään. Missä on se järvi, johon voisin pulahtaa kymmenen minuutin välein?! Hiki virtaa, vaikka seisoisi paikallaan varjossa. Tosin paljon en ole ehtinyt seisoa paikallani varjossa, pikemmin juossut keittiön piinaavassa kuumuudessa.
Kun vastoinkäymisiä tulee, ne tulevat kai kertarysäyksellä. Kirkolla ainakin. Tiskikone hajosi, puolet työntekijöistä jäi vapaille ja puolet sairaslomalle, kassakone sekoili jne. Tämän kaiken keskelle saimme eilen vajaan 50 hengen rippikouluporukan Suomesta iloksemme. Porukka mm. söi 5 kertaa kirkolla tänään (ja pesukone on edelleen rikki...) Samaan aikaan kirkko oli ihan normaalisti auki, joten ihmisiä riitti. Kärjistettynä tähän tyyliin: yritin samaan aikaan valmistaa salaattia riparilaisille, laskuttaa saunassakävijöitä, vastata puhelimeen ja vaihtaa roskiksia. En siltikään löytänyt itseltäni ylimääräisiä käsiä. Jollain sairaalla tavalla nautin päättömästä tukkaputkellajuoksemisesta ja vastuusta, vaikkakin se vaikutti olemiseeni ja tekemisiini. En haluaisi kuitenkaan välittää kohtaamisilleni ihmisille "kiireyskireyttä". Tilanne tuntui välillä vain olevan niin katastrofaalinen, että se meni jo huvittavuuden puolelle.
Riparilaiset saapuivat eilen iltamyöhään. Huoneisiinopastamisen ja iltapalan tarjoamisen välissä koin kummaa haikeutta ja kaipuuta. (Siis minä, jonka nyt viimeiseksi piti ripareita tai mitään leirejä ylipäätään kaivata!) Jokatapauksessa ilmassa oli jotain kotoista ja perin suomalaista. Kesä ja lennokkaat nuoret, kirjavat isoset, kesätyöntekijä(t) ja vanhat konkarit. Jotain ainutkertaista ja unohtumatonta. Melkein olisin halunnut olla osa ryhmää. Kaipa muistot viime kesästäkin tulvivat pintaan. Kuumuusväsymyksessä kaipaus vain kasvoi. Perin hassua.
Muuta tällä viikolla tapahtunutta: Nautin ma-iltana ilmaisesta jazz-konsertista sataman jazz-laivalla (jee!), kävin kampaajalla ja pärjäsin siellä pitkälti pelkällä saksalla (eikä lopputulos siltikään ollut järkytys), ilmoittauduin hampurilaiseksi (kuulostipas hassulta!) eli olen nyt virallisesti kaupungin asukas ja sain vihdoin oman huoneen (heti viihtyisämpi olo.)
Huomenna vihdoin vapaata. Sadetta odotellessa.
Kun vastoinkäymisiä tulee, ne tulevat kai kertarysäyksellä. Kirkolla ainakin. Tiskikone hajosi, puolet työntekijöistä jäi vapaille ja puolet sairaslomalle, kassakone sekoili jne. Tämän kaiken keskelle saimme eilen vajaan 50 hengen rippikouluporukan Suomesta iloksemme. Porukka mm. söi 5 kertaa kirkolla tänään (ja pesukone on edelleen rikki...) Samaan aikaan kirkko oli ihan normaalisti auki, joten ihmisiä riitti. Kärjistettynä tähän tyyliin: yritin samaan aikaan valmistaa salaattia riparilaisille, laskuttaa saunassakävijöitä, vastata puhelimeen ja vaihtaa roskiksia. En siltikään löytänyt itseltäni ylimääräisiä käsiä. Jollain sairaalla tavalla nautin päättömästä tukkaputkellajuoksemisesta ja vastuusta, vaikkakin se vaikutti olemiseeni ja tekemisiini. En haluaisi kuitenkaan välittää kohtaamisilleni ihmisille "kiireyskireyttä". Tilanne tuntui välillä vain olevan niin katastrofaalinen, että se meni jo huvittavuuden puolelle.
Riparilaiset saapuivat eilen iltamyöhään. Huoneisiinopastamisen ja iltapalan tarjoamisen välissä koin kummaa haikeutta ja kaipuuta. (Siis minä, jonka nyt viimeiseksi piti ripareita tai mitään leirejä ylipäätään kaivata!) Jokatapauksessa ilmassa oli jotain kotoista ja perin suomalaista. Kesä ja lennokkaat nuoret, kirjavat isoset, kesätyöntekijä(t) ja vanhat konkarit. Jotain ainutkertaista ja unohtumatonta. Melkein olisin halunnut olla osa ryhmää. Kaipa muistot viime kesästäkin tulvivat pintaan. Kuumuusväsymyksessä kaipaus vain kasvoi. Perin hassua.
Muuta tällä viikolla tapahtunutta: Nautin ma-iltana ilmaisesta jazz-konsertista sataman jazz-laivalla (jee!), kävin kampaajalla ja pärjäsin siellä pitkälti pelkällä saksalla (eikä lopputulos siltikään ollut järkytys), ilmoittauduin hampurilaiseksi (kuulostipas hassulta!) eli olen nyt virallisesti kaupungin asukas ja sain vihdoin oman huoneen (heti viihtyisämpi olo.)
Huomenna vihdoin vapaata. Sadetta odotellessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
