torstai 20. toukokuuta 2010

AND NOW THE END IS NEAR

"Tulen pian perässä" taisin eilen todeta vanhemmilleni saatellessani heitä matkaan. Ajatella! Suomi on minulle totisinta totta kolmen viikon kuluttua. Arki on yhä täällä, mutta ajatus jo jossain muualla. Taas on ihmislapsi ihan uuden tilanteen edessä. Enpä ole koskaan ennen palannut kotimaahani vuoden poissaolon jälkeen. Outoa, kamalaa, ihanaa.

Onnistuneesti onnistui vanhempieni tulo Hampuriin tällä kertaa. Voi mahdoton, mitä kaikkea me ehdittiinkään tehdä! Ohjelmassa oli mm. paljon Planten un Blomenia, Fischmarktia, kirkkoja, baijerilaista ruokaa, kanaaliristeilyä, vesiurkuja, päivän reissu Stadessa, ja vakiot: italialaista jätskiä ja maailman kaunein kahvila Blankenesissa. Iltaisin jalat olivat muusia ja yöllä nukutti hyvin. Isän syli ja äidin nauru - niitä olikin ollut jo ikävä! Kiitos niin monesta. Ja, kyllä: minä tulen pian perässä!

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

'CAUSE IT'S ANOTHER DAY FOR YOU AND ME IN PARADISE

Kulunut viikko tuntuu ihan unelta nyt kun istun yksin koneen ääressä, Hampurissa. Sain katsella paratiisinpalasia Kroatiassa (mistä olin haaveillut jo pari vuotta) ja niihin verrattuna Saksa tuntuu aikas harmaalta. Watch out, matkakertomushehkutusta siis luvassa!

ma 5.5. Heräsimme serkkuni, K-M:n (joka oli saapunut Hampuriin edellisiltana), kanssa pirteinä lähes olemattomien yöunien jälkeen klo 3.45. Väsyneet peilikuvat herättivät pelkkää hilpeyttä, joten aamu alkoi naurulla (parempi niin). Olimme Stuttgartin lentokentällä jo ennen kahdeksaa aamulla ja maleksimme siellä n. neljä tuntia, todella "hehkeinä". Ja voi apua, Stuttgartin lentokenttä oli ehkä ainut pettymys koko matkassa - jouduttiin käymään kauhea "taistelu", jotta saatiin edes vähän ruokaa jostain...Passikontrollissa virkailija kysyi minulta "Is it too cold in Finland?" ja ajattelin heti, että miten niin Suomessa?! Sitä voi siis ihan hämääntyä omasta suomalaisesta passista. No mutta, puolentoista tunnin päästä oltiinkin sitten jo Kroatiassa. Splitin pienellä kentällä oli vastassa ihana lämpö ja ihania palmuja! Matkustimme bussilla n. 30 km keskustaan ja kuolattiin maisemia. Hostelli löydettiin paikallisen naisen opastuksella (meikäläisen suuntavaisto olisi TAAS vienyt ihan vikasuuntaan) ja hostellin ovella meitä odotti mr. Raspudic. Huoneemme oli positiivinen yllätys, oma pikku keittiökin löytyi. Illaksi suuntasimme ruokakauppaan, syömään ja ihastelemaan auringonlaskua ensimmäisille rannoille. Kaikki oli niin kaunista!


ti 6.5. Masennuimme aamulla hiukan, kun kävimme paikallisessa turisti-infossa, jossa näimme tulevien päivien sääennusteita. Luvassa oli niiden mukaan tuulta, sadetta ja n. 16 asteen lämpötiloja (lopulta ainoa sadepäivä oli vain lähtöpäivämme lauantai). Päivällä kiertelimme vanhaakaupunkia eli lähinnä Diocletianuksen palatsia (rakennettu 300-luvulla) ja sen ympäristöä. Iltapäivällä lähdimme nousemaan kaupunkia ylös, kalliolle kukkulalle, isolle puisto/näköala-alueelle. Sillä reissulla vierähtikin useampi tunti. Paluumatkalla istuimme parhaimmassa tietämässäni näköalakahvilassa! Loppuillan saldo oli matkamuistokauppiaan lahjoittama "your place or mine?" -avaimenperä...hurmaavaa.


ke 7.5. Lähdimme aamupäivällä liikkelle kohti Sibenikin kaupunkia ja luonnonpuisto Krkaa. Reissu oli paikallisen matkatoimiston järjestämä ja meillä oli ihan luksusoltavat, kun saimme tehdä matkaa parin japanilaisturistin kanssa pikkubussissa. Kuski ja opas oli samassa paketissa = tosi mukava ja ystävällinen kroatilainen mies, joka puhui erinomaista englantia, kertoi ummet ja lammet Kroatiasta, kyseli meiltä Suomesta, tarjosi paluumatkalla omatekoista likööriä ja teki kaikkensa, jotta asiakkaat olisivat tyytyväisiä. Krkan luonnonpuisto oli jotain aivan uskomatonta eli unglaublich auf deutsch (siitä tulikin eniten käyttämämme sana K-M:n kanssa matkan aikana).



to 8.5. Lähdimme aamusta taas kohti uusia rantoja, liotimme jalkoja meressä ja kärvensimme nahkaa (koska luulimme, ettei mukamas tulekaan niin kuuma ja aurinkoinen päivä...) Päivän kiertelimme markkinoilla ja alkuillasta päätimme palata rannalle, tällä kertaa bikinit mukana. Aah, iltauinti Adrianmeressä ja iltapalaksi mansikoita rannalla! Kierrettiin vielä niemi melkein ympäri ja istuttiin torille värjöttelemään.


pe 9.5. Viimeiselle päivälle ei ollut oikeastaan valmiita suunnitelmia. Oltiin puhuttu lauttareissusta saaristoon, mutta jotenkin vierastettiin sellaista "herätään aikaisin aamulla ja ollaan koko päivä menossa" -ajatusta. Koska päivä oli taas todella lämmin, päätettiin lopulta matkustaa tunti lautalla Bracin saarelle. Brac oli todella kaunis, vaikka siellä olikin yllätykseksemme paljon viileämpää (lämmintä silti) kuin Splitissä. Hyvää ruokaa ja kaunista luontoa. Illalla olimme jo taas Splitin keskustassa, jossa järjestettiin ulkoilmakonsertti. Jos koko matka siihen asti oli ollut ihanan rauhaisa (ei väentungosta tai liikaa turisteja), niin perjantai-ilta oli jotain aivan muuta. Tuntui, että torille oli meidän lisäksemme pakkaantunut vähintään kaikki Kroatian n. 4,4 miljoonaa asukasta. Tulin huonovointiseksi siinä väenpaljoudessa ja kuumuudessa, joten lähdimme aika aikaisin takaisin hostellille. Lopulta katselimme kyseistä konserttia telkkarista (sitä näytettiin suorana kahdella eri kanavalla!) ja myöhäisillan ilotulituksetkin näimme telkkarinruudulta (ja kuulimme ulkoa) :D


la 10.5. Aamupäivän sateessa lähdimme bussilla kohti lentokenttää. Germanwings sekoili kentällä, mutta lopulta päästiin lähtemään vain n. 15 minuuttia myöhässä. Tällä kertaa meillä oli suora lento Hampuriin. Mä muuten rakastan lentokoneen nousuja ja pilviä! Suupielet kääntyivät hieman alaspäin, kun kapteeni ilmoitti, että Hampurissa on pilvistä ja +8 astetta lämmintä. Landungsbrücken, eli meikäläisen kotiasema, oli aivan järkyttävän täynnä ihmisiä. Tänä viikonloppuna vietettiin Hafengeburtstagia eli sataman synttäreitä ja kyseinen häppeninki osoittautui paljon paljon isommaksi tapahtumaksi kuin olin kuvitellut. Kävimme illalla katsomassa Planten un Blomenilla vesiurkuja (ne ovat taas alkaneet nyt toukokuussa) ja paluumatkalla s-bahn ei enää pysähtynytkään Landungsbrückenilla (vissiin liikaa porukkaa...), joten kävelimme sitten Reeperbahnin kautta satamaa ja kotia kohti. Ja taas oli ohjelmassa ulkoilmakonsertti! Oikeasti, jos edellisiltana oli tuntunut siltä, että ympärillä oli 4 miljoonaa ihmistä, niin lauantaina niitä oli vähintään 8 miljoonaa. Jäimme jammailemaan dj:n rytmien tahtiin ja päivittelemään hulluja saksalaisia! Juhlakansa oli ihan "pähkinöinä" :D Onnittelut niille, jotka joutuvat siivoamaan Landungsbrückenia viikonlopun jäljiltä...

Tänään saattelin serkkuni matkaan kohti Suomea ja jäin yksikseni potemaan "Kroatia-krapulaa".
Voi elämä, miten ikävöinkään loputonta rantaviivastoa, valkoista hiekkaa, turkoosia merta, vuoria, palmuja, huumaavaa tuoksua, appelsiinipuita, vanhankaupungin kujia, parasta matkaseuraa, unikkoja, Krkan vesiputouksia ja torikauppiaita! Ihmiset, käykää Kroatian rannikolla.

lauantai 1. toukokuuta 2010

MUMMON AKKUNALLA

Kesken vappulounaan alkoi kotikadulta kuulua erikoisia ääniä:



Oon niin kiitollinen tästä 2.kerroksen paraatipaikka-asunnostani!
Rakastan sitä, että vain ikkunaa raottamalla elämässäni on yht'äkkiä ravintolaruokaa (tai ainakin paljon tuoksuja!), astioiden kilinää, ihmishälinää ja nyt keväällä myös taitavia katusoittajia! No okei, joskus ärsyttää myös äänekkäät juhlijat (lähinnä viikonloppuisin), liikenne ja tupakansavu, mutta muutoin: love it!

torstai 29. huhtikuuta 2010

VAIN SATA SALAMAA

Jee, nyt on oiva hetki esitellä teille tämän vuoden euroviisulempparini, sillä finaaliin on tasan kuukausi aikaa! Mulle euroviisut ei ole vain "yhden (tai tätä nykyä kolmen) illan juttu" vaan asiaan kuuluu aina tietty etukäteisvalmistautuminen :D Tänäkin vuonna kuuntelin ensimmäisiä edustajia muistaakseni jo helmikuussa ja viime viikkoina esikuuntelu on ollut erityisesti voimissaan - omat suosikkini ovat siis jo kirkkaasti tiedossa! Tosin viimekin vuonna kävi niin, että joku etukäteissuosikkini floppasi itse euroviisuissa täysin (Unkari oli tästä erittäin hyvä esimerkki!) ja joku aiemmin ohittamani kappale nousikin esityksen perusteella listallani korkealle. Voi elämä, kuulostan mielestänne varmaan ihan pöllöltä! :D Can't help it, euroviisuissa vain on "sitä jotain". En edes tiedä, mistä tämä innostus on varsinaisesti peräisin. Kai meillä on kotona joka kevät viisuja katsottu ja muistan, että sitten jossain vaiheessa kun isi ei enää jaksanut valvoa ja siskoa ei kiinnostanut, hilasimme äidin kanssa telkkarin huoneeseeni ja tallitimme yhdessä esityksiä, jotta muut saattoivat nukkua. Silloin vielä Radio Suomi soitti aina yhtenä iltana euroviisujen jälkeisellä viikolla top10 -kappaleet ja minä onneton nauhoitin ne aina kasetille kuunnellakseni niitä seuraavan kesän. Jossain vaiheessa aloin myös pisteyttää kappaleita tähdillä (sitä teen edelleen! :D) ja siskonikin innostui seuramaan euroviisukuvioita tarkemmin. Suomen voitettua viisut 2006 olin jopa hieman ärsyyntynyt siitä, että yht'äkkiä kaikki muka olivat "euroviisuihmisiä" :D Uskomatonta, tiedän! ;)

Tänä vuonna olen innoissani Saksasta: kappale on parasta Saksaa sitten vuoden 2007 (jolloin lavalla oli rakastamani Roger Cicero!) Lenalle on veikattu hyvää sijoitusta ja olisi aika mahtavaa olla täällä paikanpäällä todistamassa sen pärjäämistä. Israel ja Turkki eivät petä koskaan, Liettua on hauska ja Islanti huvittavan koukuttava. Tässä siis viisi suosiakkiani, sattumanvaraisessa järjestyksessä :)

TURKKI

Manga: We Could Be The Same
(mieluummin kyllä kuulisin tämän turkiksi)

ISRAEL
Harel Skaat: Milim ("Sanoja")

SAKSA

Lena: Satellite

LIETTUA
Inculto: Eastern European Funk

ISLANTI
Hera Björk: Je Ne Sais Quoi

Kymmenen sakkiin listallani pääsee lisäksi Moldova, Latvia, Romania sekä Belgia/Armenia/Espanja. Pettynyt olen Bosnia-Hertsegovinaan ja Kreikkaan.

HAUSKAA VAPPUA!

ps. täällä on helle!
pps. mulla on huomenna aika hammaslääkärille (joka on onneksi suomalainen), mutta hui silti!
ppps. ensi viikolla tähän aikaan olen toivottavasti Välimeren rannalla!
pppps. ei se mahataudissa antamani puhelinhaastattelu mennytkään niin pieleen kuin kuvittelin!

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

THERE ARE PLACES I'LL REMEMBER ALL MY LIFE

Olen tällä viikolla ehtinyt nähdä kolme kivaa saksalaista kaupunkia. Keskiviikosta perjantaihin olin saksalaisen ystäväni E:n (saman, joka vieraili luonani syksyllä ja jonka perheessä vietin vuodenvaihteen) luona Berliinissä. Tulopäivänäni ehdimme kierrellä kaupungilla: kävimme mm. valtiopäivätalon katolla (jonotettuamme yli puoli tuntia turvatarkastuksiin) ja bongasimme Saksan liittopresidentin (Angelaankin olisi ollut kiva "törmätä"!)

Kivat olivat maisemat tuolta ylhäältä, valtiopäivätalon lasikupolista!

Viivähdimme myös Brandenburgin portin, holokaustimuistomerkin ja muurinpalasten luona sekä ajelimme metrolla läpi eri kaupunginosien.

1700-luvulla rakennettu "kaupungin keskipiste", jaetun ja jälleen yhdistetyn Berliinin symboli, Brandenburgin portti

Holokaustimuistomerkissä oli 2711 erikorkuista kivipaasia

Myöhäisillan vietimme vielä leffassa (kannattaa käydä katsomassa "Precious", suosittelen!) Pitkäksi venähtäneen illan myötä nukuin seuraavana yönä ehkä 4 tuntia. Aamulla "ystäväni" mahakipu oli liittynyt seurakseni ja aika pian kävi selväksi, että syöminen olisi torstaina turhaa...mikään ei pysynyt sisällä. Nice! Edellisiltana kulmakuppilassa nauttimani kanasalaatin olisin ehkä voinut siis jättää väliin (en keksinyt mitään muuta syyllistä). Päivä menikin sitten mahatautisena sisätiloissa. Jottei olisi ollut ihan tylsää (no ei edes oikeasti ollut!), niin saatoin sentään jännittää (mahatauti ja jännitys ovatkin "loistava" yhdistelmä...) Minulla oli nimittäin torstai-iltana työhaastattelu Suomeen
. Puhelimen toisessa päässä oli kuusi arvovaltaista kysymysten esittäjää ja kuuntelijaa, huh!

Perjantaiaamuna mahatauti ei ollut poissa, mutta olin jo selvästi parempivointisempi. Ajeltiin bussilla turkkilaisille markkinoille, jotka olivat oikeinkin kivat - melkein kuin olisi käynyt Euroopan ja Aasian rajalla, kun ihmiset ympärillä (myyjät ja ostajat) tuntuivat olevan lähes kaikki alkuperältään turkkilaisia. Berliinissä on takuulla nähtävää useammallekin päivälle, viikolle tai kuukaudelle (itse näin verrattain tosi vähän), mutta enpä minä kaupungin takia sinne mennytkään. Toki oli pelkkää plussaa, että saattoi nähdä ja kuulla historiaa pursuavan pääkaupungin sykettä, mutta omat intressini olivat lähinnä E:n näkemisessä. Onnistunut reissu siis!


Illalla saavuin takaisin Hampuriin. Olimme suunnitelleet aupair-ystäväni, A-L:n, kanssa reissua seuraavalle päivälle ja en olisi millään halunnut perua sitä. Mahatauti oli perjantai-iltana jo täysin kadonnut, joten lauantaiaamuna lähdimme matkaan kohti Schweriniä. Schwerin on Mecklenburg-Vorpommerin osavaltion ihanaihana pääkaupunki. Siellä näytti lähinnä tältä:



Mahtava linna ja linnan puutarha, kivoja kujia, kauniita kirkkoja, raikas ilma ja rauhallinen elämänmeno. Löytöihin kuului mm. venäläinen makeiskauppa. Vihdoinkin saatoin itse ostaa niitä ihaniin papereihin käärittyjä venäläisiä suklaanamuja (seuraavan kerran kun taas lähdette Venäjälle ihmiset, niin tiedätte mitä tuoda Sonjalle tuliaiseksi!) Schwerin oli minulle Heidelbergin lisäksi sellainen kaupunki Saksassa, jossa oikeasti voisin asua vaikka pidempäänkin.

Alkuillasta matkustimme vielä junalla Wismariin, joka oli selvästi pienempi, mutta myös ihan sievä pikkukaupunki. Syötiin halpaa italialaista jätskiä ja käveltiin pitkinpoikin. Wismarissa näytti puolestaan lähinnä tältä (ja haisi kalalta!):


Lomaviikko nro 2 alkakoon!

maanantai 19. huhtikuuta 2010

AMAZING GRACE

Vanhemmat jäivät tuhkan takia Suomeen enkä saanut heitä 1.lomapäivänäni, joka sattui myös olemaan 24.syntymäpäiväni, vieraakseni. Perjantain ja lauantain vietin vähän murtuneissa tunnelmissa, kun tajusin, että en saa "tässähän tämä kaakaocappuccinon osoite onkin" ja "sais olla vähän enemmän mausteita" - ihmisiäni (apua, olen keksinyt vanhemmillenikin lempinimet!) tänne. No mutta, onni onnettomuudessa - he eivät olleet jumissa missään kaukaisella maailmankolkalla tai lentokentällä vaan Etelä-Suomessa siskon täysihoidossa (meidän kirkko muuten alkoi täyttyä perjantaista lähtien Saksassa jumissa olevista suomalaisista...)

Summasummarum, syntymäpäiväsuunnitelmani siis hieman muuttuivat. Aamulla lähdin pitkästä aikaa anglikaanikirkon messuun, jossa tapasin tutun, nuortenaikuisten toimintaa vetävän, Englannista kotoisin olevan S:n. Hänen kysyessään kuulumisiani, vastasin ensin vain lyhyesti: "I'm fine, thanks", mutta lopulta mielen päältä purkautui koko litania siitä, miten harmissani olen, kun on syntymäpäiväni eikä vanhempieni lento laskeudukaan Hampuriin iltapäivällä. Anglikaanikirkossa on tapana laulaa messun lopuksi viikon aikana syntymäpäiväänsä viettäneille seurakuntalaisille "Happy Birthday" (urkujen säestyksellä tottakai!) En halunnut nousta seisomaan ja pyysin Sallyakin olemaan hiljaa, kun pappi kysyi syntymäpäiväsankareista. Omistin kuitenkin osan onnittelulaulusta itselleni, sillä kirkossa oli muitakin huhtikuun puolivälissä syntyneitä.

Messun jälkeen S kysyi suunnitelmistani loppupäiväksi ja sanoi, että en missään nimessä saisi viettää juhlapäivääni yksin. Sovittiin siis tapaavamme alkuillasta. Menin kotiin, soitin siskon täysihoitolaan ja puhuin kyynelten seasta kolmen rakkaan Lampun kanssa. Skypepuhelun lopussa harmitus ja pettymys olivat jo lieventyneet ja päätin lähteä juhlan kunniaksi Hamburger Domiin, joka oli viimeistä päivää kaupungissa. Päivä oli ihan älyttömän kaunis, lämpötila lähenteli +20!


Pääsin himoitsemaani laitteeseen, PowerToweriin, joka kipusi 66 metriin, tuli sieltä nopeasti alas, nousi ylös, tuli alas, nousi ylös jne. Mahanpohjassa tuntui mukavalta, mutta ei läheskään yhtä kutkuttavalta kuin edellisellä kerralla ja melkein jo aloin himota olympiarenkaisiin menoa.

Lopulta kuitenkin hillitsin itseni ja pääylösalaisinolon sijasta tyydyin juomaan maracujaslushia :)

Kävelin Planten und Blomenin kautta kotiin ja pian olinkin jo menossa tapaamaan S:ää.

Kävimme syömässä meksikolaiset pizzat, minkä jälkeen menimme "vapaaevankelisessa" seurakunnassa järjestettyyn konserttiin, johon olin jo edellisiltana päättänyt mennä. Samuel Harfst trio oli lavalla ja tykättiin S:n kanssa molemmat ihan hirveästi musiikillisesta annista, oltiin tosi vaikuttuneita! Jotenkin vain tuli ihan äärettömän hyvä, rauhallinen ja positiivinen olo, kun kuunteli sitä "samettia". Tästä voit kuunnella trion versioimaa Amazing Gracea: http://www.youtube.com/watch?v=ZwgYkn03GME

S:n oli alunperin tarkoitus illastaa ystävänsä luona sunnuntai-iltana, mutta kyseinen ystävä oli joutunut peruuttamaan illalliskutsunsa ja sanonut, että "ilta koituu varmasti jotenkin muuten sinun hyväksesi". Minulle se ainakin koitui - S:stä tuli syntymäpäiväenkelini! Kyynelsilmin hänkin vakuutteli, että oli ehdottoman iloinen illasta. Myöhäisillassa erosimme ja minä päätin vielä mennä naapurikuppilaamme synttärikakulle, joka oli lopulta jäätelöä (mihis tiikeri raidoistaan pääsis?!)

Yöllä kotiinpalatessani rappukäytävässä odotti työkaverin jättämä tulppaanikimppu!

Tänään käydessäni kirkon keittiöllä postia hakemassa, törmäsin yläkerran pariskuntaan, joka oli kuulema koittanut tavoitella minua koko edellispäivän. Sain siis tänään toisenkin tulppaanikimpun ja heidän tarjoamanaan vielä synttäriaterian ravintolassa. Päivään mahtui muitakin iloja (ja kummallinen kohtaaminen kroatialaisen miehen kanssa, voi apua), mutta ne ilot siis: vanhempien ilmoitus siirretystä matkasta toukokuulle ja spontaani bussilippujen tilaus Berliiniin. Voi kiitos, Isä! Lämmin kiitos myös kaikille, jotka muistitte vanhenemistani: iloitsin jokaisesta tekstiviestistä, sähköpostista, kortista ja paketista! Olen aika onnellinen 24-vuotias.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

THE GIRL FROM IPANEMA

Enää viikko lomaan! Ensin on tämä lomaodotus ja loman jälkeen tulee Suomi-odotus. Tosin Suomi-odotusta on ollut ilmassa jo nyt ennen lomaakin (kaksi kuukautta, kaksi kuukautta!) Meinasin tässä jo melkein hakea töihin Jerusalemiin (ihan vain hakemisen ilosta, TUSKIN olisin kyseistä paikkaa oikeasti saanut), mutta EI. Halluun tulla Suomeen. Halluun olla, asua ja ellää siellä, missä sininen on taivas ja valkoiset on yöt kesien! Sydän (täynnä ikävää) kaipaa rakkaita aika kovasti justihin nyt.

Tällä viikolla minulla olikin taas vieraita sieltä kotoSuomesta. Lyhyt, mutta tehokas pyrähdys. Katseltiin Hampuria kirkontornista, naurettiin villihiiren kyydissä Hamburger Domissa, syötiin suklaahedelmiä ja saksalaisia uuniperunoita, jammailtiin jazz-klubilla, ihmeteltiin öistä Reeperbahnia ja jouduttiin luokkaretkiryhmän saartamaksi nallekarkkikaupassa. Sen pituinen se. Kiitos, A&A!