ALL BY MYSELF

Muutin viikko sitten asuinrapussamme muutaman kerroksen alaspäin. Luovuin tilavasta asunnosta, kivoista kämppiksistä sekä huoneeni St.Michael -ikkunanäkymästä, mutta sain tilalle lämpöisän (enää ei tartte palella öisin kahden peiton alla...) ja mukavan yksiön. Yksinasuminen on kovin outoa minulle, joka en ole periaattteessa koskaan asunut yksin paria kuukautta kauemmin. Asunto on kuitenkin sen verran kiva, että minusta on tullut todellinen kotihiiri! Kiitos ja riemu katosta pään päällä tuntuu tarpeelliselta, mutta ristiriitaiselta nyt, kun 300 000 ihmistä on jäänyt asunnottomaksi Haitilla...

(Upouusi pöytäliinani!)

Lähdin tänään ensimmäistä kertaa laiva-assistenttimme mukana laivakäynnille. Kyllä, vasta nyt, vajaan seitsemän kuukauden täälläolon jälkeen ja tämäkin mukaanlähtemiseni onnistui vain, koska minulla oli tänään vapaapäivä. Jokatapauksessa, halusin vihdoin nähdä, kenelle ja miksi koko merimieskirkkolähetys on alunperin syntynyt. Vaikutuin Hampurin satama-alueesta, joka on aivan oma ihmeellinen maailmansa ja ymmärrys suomalaisten merimiesten elämän todellisuutta kohtaan kasvoi, ainakin hiukan.

"Vain merimies voi tietää miten luonto rakastaa
Kun tuuli laivaa keinuttaa sen uneen tuudittaa
Vain merimies voi tietää, miten luonto kurittaa
Kun myrsky laivaa ravistaa, se ulvoo raivoaa
Jos lyökin hurja kuohupää tai aalto lymyää
Niin aina rinnan riemussa on myöskin ikävää

Vain merimies voi tietää, miten kaipuu kaukomaan
Voi saada veren polttamaan, sen tuntee suonissaan
Vain merimies voi tietää, miten kutsuu synnyinmaa
Kun laiva jälleen samoaa päin kotisatamaa
Jos lyökin hurja kuohupää tai aalto lymyää
Niin aina rinnan riemussa on myöskin ikävää"

(Tapio Rautavaara)

AND A HAPPY NEW YEAR

Kaunista alkanutta uutta vuotta! Toivon, että se tuo mukanaan asioita,joita itse kukin tahoillamme kaipaamme ja toivomme, ja jotka ovat meille hyväksi ja tarpeen. Yksi tietää tarkalleen, millaisia asioita tiellemme antaa ja miksi, Hänen kädessään on jokainen elämämme päivä myös vuonna 2010. Onneksi.

Vuosi vaihtui kohdallani "muissa maisemissa", sillä matkustin vähän ennen vuodenvaihdetta Hamelniin, saksalaisen ystäväni (joka vieraili luonani syyskuussa) ja hänen perheensä luo. Vuodenvaihdetta juhlistimme ensin Hannoverissa kannustaen ystäväni tuttuja "uudenvuodenjuoksussa" (6 km järven ympärin kylmässä ja lumisateessa) ja myöhemmin illalla suurella porukalla erään perheen kotona: pelailimme lautapelejä, söimme pitkään ja hyvin, ammuimme raketteja jne. Tunnelma oli lämmin, vaikka olin itse väsynyt, flunssainen ja tylsistynyt jatkuvaan saksan puhumiseen :P


Lauantaina saavuin takaisin Hampuriin, sillä työt kutsuivat jo. Vaihdoin paluumatkalla junaa mm. Uelzenin asemalla, joka on valittu ties kuinka monta kertaa "vuoden rautatiesemaksi" ja Saksan "kauneimmaksi rautatieasemaksi", järjestetäänpä siellä esittelykierroksiakin. Oh boy, se oli tosiaankin jotain AIVAN MUUTA kuin esim. entisen kotikaupunkini hirvitysrumilusasema (sori, pieksämäkeläiset!)


Ja ainiin, se joulunalla kirjoittamani teksti on nyt paikallisten anglikaanien lehdessä, joka löytyy myös netistä, tarkemmin sanottuna täältä: http://www.anglican-church-hamburg.de/cms/Content/download/BN41WEB.pdf (sivu 12, "A Greeting from a Finn").

JOULU ENSIMMÄINEN TUO...ULKOMAILLA

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa:

Nyt perheeni on taas Suomessa, mutta ei hätää, jälleennäkemisestä Hampurissa oli jo puhetta.

Kiitos isi, äiti ja lempisisko!

MAAILMAMME VAIVAAN SYNTYI HERRA TAIVAAN

"Oi jouluyö, oi autuas sä hetki,
kun ihmiseksi sai Herra taivahan!"

MAA ON NIIN KAUNIS

Tämä viikko on ollut ihan sekopäinen töissä: pitkiä päiviä ja väsyneitä kasvoja, vauhtia ja venymistä. Lisäksi olen ottanut (olemattomalle) vapaa-ajallenikin vastuita: lupasin mm. kirjoittaa anglikaanikirkon lehteen lyhyen kirjoituksen englanniksi jne. Viikon positiivisinta antia on ollut vetämäni raamattupiirin kolmen uskollisen kävijän ilmaisema "luottamuslause" jatkolleni, vaikka saamme ensi vuoden puolella ihka oikean pastorinkin taloon. Lisäksi iloitsin, kun sain olla lukemassa erään kirkon aktiivirouvan 70-vuotissynttäreillä yhden hänen kirjoittamansa runon, josta tuli kertaheitolla lempijoulurunoni! Ja vielä yksi riemunkiljahdus: torstaina tuli tasan puoli vuotta täyteen lähdöstäni ja aivan kuin sen kunniaksi taivaalta leijaili koko iltapäivän lumihiutaleita! Perjantaiaamuna herätessäni lumi oli edelleen maassa ja sitä tuli koko päivän lisää, wunderbar. Ehdin jo käydä uudessa lumessa hyppimässäkin, kirjaimellisesti!

LET IT SHINE

Torstaina Hampurissa satoi paaaaaaaljon vettä ja säätila kuvasikin tuon päivän tunnelmia nappiin: mm. poltin 30 hengen riisipuuron pohjaan, tein rumia korvapuusteja ja höselsin kokonaisvaltaisesti (=tein ja tein koko ajan, mutta sain aikaan vain sekavuutta). Työvuoron jälkeen istuin kirkon rouvakerhon pikkujouluissa laulamassa Sylvian joululaulua ja tippa tuli linssiin niin rouville kuin neidillekin viimeisen säkeistön kohdalla:

"Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo
sinne Suomeeni kaukaisehen!
Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo,
sä siunaa se maa muistojen!
Sen vertaista toista en mistään ma saa,
on armain ja kallein mull' ain' Suomenmaa!
Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian
ja soi aina lauluista sointuisimman."
(Z. Topelius)

Päivä oli silti hyvä ja sitä piristi vielä suklaata tarjonnut postimies. Ja kenpä vois näiden jouluisten valojen ja blingblingien keskellä olla suruinen?

HEI, HUOMENTA SUOMI

Näin itsenäisyyspäivän aamuna unta, että olin juuri palannut pysyvästi Suomeen, mutta en ollut kertonut kenellekään. Heräsin juuri ennen kuin sain päätettyä kenelle soittaisin ja ilmoittaisin paluustani ensimmäisenä. Voi pahus, olisin niin kovin halunnut kuulla sen puhelun! Pari viikkoa sitten aloin nähdä unia Suomesta. Tosin ne olivat lähes poikkeuksetta ikäviä, mikä on sinänsä omituista, sillä nimenomaan silloin sairastaessani koin kaipaavani kipeästi Suomeen. Tämä viimeisin oli oikeastaan ensimmäinen uni, jossa olin mielelläni Suomessa. (Analysoikaapa sitten sitä, unipsykologit!) Tämä adventin aika on minulle yhtä odotusta, monessakin mielessä -> tällä hetkellä odotan ihan hirmuisesti perhettäni tänne saapuvaksi. Näen vanhempani 13 yön päästä ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen (Finnair, älä lakkoile)!

Itsenäisyyspäivästä puheenollen, sitä on juhlittu täällä jo kaksi päivää. Ensin sunnuntaina messun ja juhlan merkeissä ja eilen, maanantaina, konsulaatin vastaanotolla. Molemmat kemut olivat täällä kirkolla, ensimmäisissä olin töissä ja toisissa vieraana. Etenkin jälkimmäinen oli riemastuttava. Konsulaatti oli koristellut kirkon kauniisti ja kieltämättä oli mukavaa astella omalle työpaikalle punaista mattoa pitkin. Eikä ole Sibeliuksen Finlandian voittanutta! Varsinkin, kun sen kuuli ulkomailla ja Suomen vanhimman kuoron (Akademiska Sångförening) esittämänä! Tässä vielä kuvia molemmista juhlista: