HEI, HUOMENTA SUOMI

Näin itsenäisyyspäivän aamuna unta, että olin juuri palannut pysyvästi Suomeen, mutta en ollut kertonut kenellekään. Heräsin juuri ennen kuin sain päätettyä kenelle soittaisin ja ilmoittaisin paluustani ensimmäisenä. Voi pahus, olisin niin kovin halunnut kuulla sen puhelun! Pari viikkoa sitten aloin nähdä unia Suomesta. Tosin ne olivat lähes poikkeuksetta ikäviä, mikä on sinänsä omituista, sillä nimenomaan silloin sairastaessani koin kaipaavani kipeästi Suomeen. Tämä viimeisin oli oikeastaan ensimmäinen uni, jossa olin mielelläni Suomessa. (Analysoikaapa sitten sitä, unipsykologit!) Tämä adventin aika on minulle yhtä odotusta, monessakin mielessä -> tällä hetkellä odotan ihan hirmuisesti perhettäni tänne saapuvaksi. Näen vanhempani 13 yön päästä ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen (Finnair, älä lakkoile)!

Itsenäisyyspäivästä puheenollen, sitä on juhlittu täällä jo kaksi päivää. Ensin sunnuntaina messun ja juhlan merkeissä ja eilen, maanantaina, konsulaatin vastaanotolla. Molemmat kemut olivat täällä kirkolla, ensimmäisissä olin töissä ja toisissa vieraana. Etenkin jälkimmäinen oli riemastuttava. Konsulaatti oli koristellut kirkon kauniisti ja kieltämättä oli mukavaa astella omalle työpaikalle punaista mattoa pitkin. Eikä ole Sibeliuksen Finlandian voittanutta! Varsinkin, kun sen kuuli ulkomailla ja Suomen vanhimman kuoron (Akademiska Sångförening) esittämänä! Tässä vielä kuvia molemmista juhlista: