ALL BY MYSELF

Muutin viikko sitten asuinrapussamme muutaman kerroksen alaspäin. Luovuin tilavasta asunnosta, kivoista kämppiksistä sekä huoneeni St.Michael -ikkunanäkymästä, mutta sain tilalle lämpöisän (enää ei tartte palella öisin kahden peiton alla...) ja mukavan yksiön. Yksinasuminen on kovin outoa minulle, joka en ole periaattteessa koskaan asunut yksin paria kuukautta kauemmin. Asunto on kuitenkin sen verran kiva, että minusta on tullut todellinen kotihiiri! Kiitos ja riemu katosta pään päällä tuntuu tarpeelliselta, mutta ristiriitaiselta nyt, kun 300 000 ihmistä on jäänyt asunnottomaksi Haitilla...

(Upouusi pöytäliinani!)

Lähdin tänään ensimmäistä kertaa laiva-assistenttimme mukana laivakäynnille. Kyllä, vasta nyt, vajaan seitsemän kuukauden täälläolon jälkeen ja tämäkin mukaanlähtemiseni onnistui vain, koska minulla oli tänään vapaapäivä. Jokatapauksessa, halusin vihdoin nähdä, kenelle ja miksi koko merimieskirkkolähetys on alunperin syntynyt. Vaikutuin Hampurin satama-alueesta, joka on aivan oma ihmeellinen maailmansa ja ymmärrys suomalaisten merimiesten elämän todellisuutta kohtaan kasvoi, ainakin hiukan.

"Vain merimies voi tietää miten luonto rakastaa
Kun tuuli laivaa keinuttaa sen uneen tuudittaa
Vain merimies voi tietää, miten luonto kurittaa
Kun myrsky laivaa ravistaa, se ulvoo raivoaa
Jos lyökin hurja kuohupää tai aalto lymyää
Niin aina rinnan riemussa on myöskin ikävää

Vain merimies voi tietää, miten kaipuu kaukomaan
Voi saada veren polttamaan, sen tuntee suonissaan
Vain merimies voi tietää, miten kutsuu synnyinmaa
Kun laiva jälleen samoaa päin kotisatamaa
Jos lyökin hurja kuohupää tai aalto lymyää
Niin aina rinnan riemussa on myöskin ikävää"

(Tapio Rautavaara)