Hei sukulaiset, ystävät, kaverit ja kumminkaimat!
Tervetuloa mukaan vuoteeni Saksassa. Tiedossa on (todennäköisesti) tuntoja laidasta laitaan: ihastumisesta turhautumiseen, ilosta koti-ikävään. Todellisuus on, että lähtöön on enää kolme yötä! Kuluneella viikolla lähdön todellisuus on alkanut konkretisoitua. Parin päivän aikana ”jätin jäähyväiset” yli kymmenelle ihmiselle. Tervehdyksissä oli jälleennäkemisen riemua, joka muuttuikin melkein saman tien haikeaksi hyvästelyksi. Elämä liikkuu, ei se voi seisahtua (vaikka joskus niin kovasti haluaisi!) Nyt viikonloppuna olen ”hyvästellyt” myös tuttuja maisemia - kävellyt sateen jälkeen järven rantaan ja seisonut keskellä heinäpeltoa, ajanut autolla maisemapaikalle keräämään kieloja, pyöräillyt satamaan katselemaan ilta-aurinkoa ja istunut yöllä kuistilla kuuntelemassa lintujen laulua. Voi kunpa voisin kätkeä sydämeeni edes paloja tästä maalaiskauneudesta. Tekisi mieli syleillä kesäistä luontoa, lempeää tuulta ja suloisia tuoksuja.
Tänään alkoi pakkaus, akilleen kantapääni. Tällä kertaa olen kuitenkin suhtautunut urakkaan rennosti - välttämätön mukaan ja Hampurista sitten se, mikä puuttuu. Ihan hyvältä näyttää tällä hetkellä, huomenna viimeistelen sitten laukkujeni täyttämisen. Pakkaus- ja muuttotilanteissa on hyvä muutenkin pohtia, mitä sitä ihminen loppujenlopuksi edes tarvitsee… Katoavista ja katoamattomista aarteistahan tänään oli kirkollisestikin puhetta. Pappi lainasi saarnassaan Tuomas Kempiläisen ajatuksia Jeesuksen seuraamisesta. Ne tuntuivat kovinkin otollisilta. Kuinka totta onkaan, että me kristityt etsimme lepoa, iloa ja helppoa elämää ja samalla toivomme tulevamme enemmän Kristuksen kaltaisiksi. Hiukan ristiriitaista ottaen huomioon, että Kristuksen elämä oli täynnä kärsimystä ja marttyyriutta! Etsimme Jumalalta lohdutusta, mutta mitä olisikaan etsiä lohdutuksen Jumalaa? Lähettämissanat ”lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten” koin erityisen tarpeellisiksi tällä kertaa. Minut lähetettiin konkreettisesti maailmaan! Paluumatkalla radiossa alkoi vielä soida Petri Laaksosen ”turvallisin mielin tänään matkaa teen” – viisu.
Iltapäivällä kahvittelimme perheen kesken ns. läksiäiskahvejani. Innostuin leipomaan eilen ja tässä otos pöydästämme (= pakollinen leivontablogihetkeni):
Jaoin leikkimielisesti puheenvuoroja vanhemmilleni ja isän äänen ollessa edelleen kadoksissa intoutui äiti puhumaan siivistä ja juurista: ”on tervettä ja turvallista lähettää lapsi maailmalle, kun sillä on vankat siivet ja juuret.”
Löytyipä tämän päivän virsistä myös oiva rukous (mistäpä virrestä ei!) lähtöäni ajatellen:
”Suojele isänmaata ja omaisiani.
Pyhyyden tuntoon saata kirkkoni, kansani.
Oi Herra, armahda, sairaita paranna,
vahingot, vaarat torju ja auta, pelasta.” (VK 399:5)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti