AND ALL THAT JAZZ

Olen hieman lipsunut "vähintään kerran viikossa" -kirjoitustahdissani...Suotakoon se näin paastonaikana anteeksi. Viime viikko oli jotenkin tosi kiireinen, vaikka en nyt osaakaan sanoa, mikä siitä mukamas teki niin erikoisen täydentuntuisen. Jokatapauksessa, kiireisen viikkotahdin tunnistaa siitä, että asuntoni alkaa näyttää LÄÄVÄLTÄ. Viime päivinä en enää itsekään melkein kehdannut tulla kotiin, kun tiesin, millainen sekasorto on vastassa. Asiat muuttuvat, kun on pakko: tämäniltaisen siivousspurtin ansiosta isosiskon kelpaa tulla tänne viettämään hiihtolomaansa huomenna!

Kevät väläyttelee varovasti tuloaan, jesh, tämä jääkenttäkaupunki on alkanut sulaa! Mieli on taas toivoa täynnä. Täällä ei vain yksinkertaisesti osaa nauttia pitkästä talvesta, varsinkin kun saksalainen talvikunnossapito on olematonta ("mitä se on?") Kiitos äidin lähettämien isojen villasukkien, kiersin lauantaina Alster-järven (8 km) tasapainoni säilyttäen. Villasukat kenkien päälle - täydellisen tehokasta liukkaustorjuntaa! Lauantaihin mahtui myös toinen täydellisyyden hetki: Roger Ciceron konsertti! Hamburger Abendblatt nimesi Ciceron "modernin swing-musiikin kuninkaaksi", voi kyllä. Color Line Arena antoi mahtipuitteet melkein kolmen tunnin konsertille ja Cicero big bandinsa kanssa oli valloittava! Mahtavaa, upeeta, mahtavaa.

Eilen, sunnuntaina, vietimme uuden johtajamme työhönsiunaamisjuhlaa. Vieraita oli noin 140 ja tunnelma lämmin. Sain toimia messussa yhtenä ehtoollisavustajista ja näemmä aina vain liikutun kyseisen tehtävän edessä. On se vain niin hienoa olla yhtenä kerjäläisenä jakamassa "elämän leipää ja vettä", toisille kerjäläisille ja vakuuttaa, että "sinun puolestasi annettu ja vuodatettu", juuri sinun! Tulee sellainen olo, että tässä ollaan nyt asian ytimessä, tämä on sitä olennaista! Hassua ja loistavaa, miten täällä "Kristuksen kirkon palvelijana aina ja kaikkialla" (diakonina) saan tosiaan toteuttaa palvelua: ensin ehtoollispöydässä albassa ja puoli tuntia myöhemmin essu päällä tiskikoneen ääressä. Oikea meininki!

Oikea meininki ei kuitenkaan ollut tämänpäiväisen raamattupiirini valmistelun kanssa, viime tippaan jäi. Koin surkeutta mennä niin valmistautumattomana piiriläisten eteen. Kaikki meni kuitenkin hyvin, meillä oli antoisat keskustelut ja piiriläiset vakuuttivat kiitollisuuttaan. Itselleni jäi silti ihan vain periaatteesta tosi nihkeä jälkimaku: vaikka lopputulos olisikin huonosta valmistautumista huolimatta hyvä, ei asialla voi mitenkään kerskailla. Työnsä viimetippaan jättäminen ja laiminlyöminen ei osoita mitään muuta kuin asian arvostamattomuutta, ylpeyttä, välinpitämättömyyttä ja huonoa organisointikykyä. Siinä ei ole mielestäni kertakaikkiaan mitään ihailun arvoista, että en saa hoidettua työasioitani varsinaisella työajalla vaan hoidan ne "sitten, kun ehdin", vaikka edeltävänä yönä. Sairasta se on.

Tämänpäivän ilonaihe oli kuitenkin sama kuin eilen, ANTEEKSIANTO. Olisi ollut helppoa jättää aamupäiväinen "selkkaus" työkaverin kanssa "ilmaan", selvittämättä, päivittelyn aiheeksi, mutta en pystynyt. Raamattupiirin jälkeen menin pyytämään anteeksi. Lopulta siinä pyydettiin ja annettiin anteeksi puolin ja toisin. Mikä vapaus anteeksisaamisessa- ja antamisessa onkaan! Oivasti todettu tämä: "Kun me annamme anteeksi, me valitsemme toisten ihmisten hyvyyden heidän pahuutensa sijasta. Toiseksi, me koemme Jumalan hyvyyden virtaavan meidän lävitsemme." (Olli Valtonen)

Oi, kunpa paastoni olisikin tätä:

"Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi."
(Jes. 58:6-7)